Karvinen on laiskanpulskea katti, joka pystyy ahmimaan valtavat määrät herkkujaan, pääasiassa pizzaa ja lasagnea. Hänen ”omistajansa” Esko on lemmikkinsä tassun alle jäänyt vässykkä. Nämä perusasiat ovat paikoillaan sanomalehtisarjakuviin perustuvien hahmojen tietokoneanimaatioseikkailussa.
Siihen se sitten melkein jääkin. Tutuista hahmoista mukana on myös Eskon toinen lemmikki, Osku-koira. Sarjakuvassa se on kuolaava ääliö, jota Karvinen kyykyttää urakalla. Elokuvassa se on ennemmin päähenkilökissan liittolainen, ja tarvittaessa tarinan älykkäin tai moraalisin hahmo, jos tarina vaatii Karviselle jotain oivalluksen hetkeä.
Tarinassa lähdetään kauas sanomalehtistripin kotipiiristä: Karvisen menneisyydestä saapuu hahmo, joka tuo mukanaan koko joukon ongelmia. Pian Karvinen ja Osku on kaapattu ja vedetty mukaan useampiakin uusia hahmoja sisältävään kostotarinaan, joka johtaa ryöstökeikkaan, joka puolestaan tuo mukanaan lisää uusia hahmoja. Eli elokuvalla on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä sankarinsa lähtökohtien kanssa.
Saahan elokuvassa toki revitellä ja irtautua alkuperäisistä lähtökohdista, mutta jos kerrotaan tutusta hahmosta, olisi kiva nähdä tähän liittyviä tuttuja juttuja. Nyt seikkailu menee niin toiminnalliseksi ja överiksi, että käytännössä sen sankareina olisi voinut olla ketä tahansa geneerisiä, vain tätä tarkoitusta varten luotuja hahmoja. Tietysti tuttu nimi helpottaa markkinointia, mutta silti…
Tunnetumpien animaatiostudioiden hiottuihin elokuviin verrattuna Karvisen maailma on suhteellisen pelkistetty. Enemmän on keskitytty hahmoihin, mikä on tietysti mukavaa. Uusissa tuttavuuksissa onkin joitakin sankareitakin kiehtovampia hahmoja, etenkin pääpahiksen koiraapulaispari.
Tarinakin olisi kaivannut hiomista. Nyt se luottaa liikaa siihen, että kohellus itsessään on hauskaa, ja moni vitsi jää sen vuoksi latteaksi. Toiminta on ylivedettyä – myös kohtausten keston suhteen.
Jouni Vikman
Karvinen -elokuvan traileri
