Je’vida

Sukupolvia kestäneestä saamelaisvainosta sekä sukujuurista ja menneisyyden haamuista kertova draama on surullinen kertomus kansallisesta häpeätahrasta. (Ikäraja K-12)

19.10.2023 11:42
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 20.10.2023

Suomalais-kolttasaamelainen Katja Gauriloff teki palkittuja dokumenttielokuvia ennen siirtymistään fiktion pariin. Hänen viimeisin dokumenttinsa Kuun metsän Kaisa (2016) voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussin, joten kannukset on hankittu kovassa seurassa.

Fiktion puolelle siirtyminen ei ollut kuitenkaan aivan kitkatonta, sillä Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin perustuva Baby Jane (2019) ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa kriitikoilta. Gauriloff on tehnyt nyt toisen kokopitkän elokuvansa, Je’vidan, jossa hän palaa juurilleen.

Je’vida on historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva ja sen keskiössä nähdään iäkäs Iida (Sanna-Kaisa Palo), joka kuulee sisarentyttäreltään Sannalta (Seidi Haarla) siskonsa Annin kuolemasta. Vanha kotitila pitää myydä, joten Iida ja Sanna lähtevät pitkälle matkalle pitkin muistojen tietä. Sanna ei ikäväkseen tiedä omasta suvusta mitään, eikä Iidakaan halua puhua menneisyydestä, joten kaksikko ei tule oikein toimeen keskenään.

Järvenrantamökki ja komeat lapsuuden maisemat herättävät Iidan muistot henkiin. Lopulta naisen on kohdattava menneisyytensä haamut ja revittävä vanhat arvet auki. Sanna on huomannut olevansa täysin eksyksissä kaupungissa ja on alitajuisesti haaveillut Lapin maisemista. Iida taas ei kaipaa lainkaan metsäläiselämää.

Elokuva kulkee kolmella eri aikajanalla, joista vanhin sijoittuu vuoteen 1952, Je’vidan eli Iidan ja Annin lapsuuteen. Siskokset pyritään pakkosuomalaistamaan koululaitoksessa ja pyyhkimään heistä lappalaisjuuret. Saamelaiset ovat toisen luokan kansalaisia, eivätkä edes koulujen opettajat pidä saamelaislapsia minkään arvoisina.

Je’vidasta on tullut ivalolainen Iida 1960-luvulla. Nuori nainen on hylännyt saamelaisperintönsä täydellisesti. Iida häpeää juuriaan ja haluaa muuttaa kauas pois. Onnistuuko se uuden rakkaan avulla?

Je’vida kertoo hyvin samankaltaisen tarinan kuin vuonna 2017 ensi-iltansa saanut ruotsalainen Saamelaisveri. Saamelaisten kaltoinkohtelu jatkui pitkään Pohjolassa, eivätkä saamelaisten oikeudet ole vieläkään kunnossa. Näistä asioista pitää puhua ääneen, mutta ikävä kyllä Je’vida ei oikein saa sanomaansa lentämään, eikä elokuvan käsikirjoitus kannattele näin raskaan ja monitahoisen aiheen painoa.

Niko Ikonen

Je’vida -elokuvan traileri

YouTube video