Vuonna 2015 ilmestynyt Inside Out – Mielen sopukoissa oli yleisö- ja arvostelumenestys. Se nousi ilmestymisvuotensa kymmenen maailmanlaajuisesti menestyneimmän elokuvan joukkoon lähes 860 miljoonalla lippukassadollarillaan. Suomessakin se oli katsojatilastojen top 10:ssä, ja sitä käytiin katsomassa yli neljännesmiljoona kertaa.
Mielen sopukoissa kertoi tarinan pienen tytön mielenkuohusta perheen muuttaessa uuteen kaupunkiin. Lapsen realistista, tunnistettavaa ja samastuttavaa kriisiä kuvattiin humoristisesti ja värikkäästi esittelemällä tämän pään sisällä kaaosta korjaamaan pyrkivät tunnehahmot Ilo, Suru, Kiukku, Pelko ja Inho. Kun emotionaalinen myllerrys oli saatu hoidettua, elokuva kiusoitteli hauskasti tulevaisuudella lisäämällä tunnehahmojen työpöytään puberteetti-osion. Hauska ja koskettava elokuva tuntui kuitenkin siltä, että se ei välttämättä jatkoa tarvitsisi.
Nyt jatkoa on kuitenkin saatu, ja onneksemme voimme todeta, ettei sillä juuri ole häpeämistä ensimmäisen elokuvan rinnalla. Jos piti alkuperäisestä Inside Outista, todennäköisesti kokee uuden seikkailun mielen sopukoihin tunteiltaan yhtä tutuksi ja kerronnaltaan yhtä hauskaksi. Oikeastaan ikävintä, mitä siitä voi sanoa on, että se on käytännössä yksi yhteen ensimmäinen elokuva ilman sen uutuudenviehätystä.
Vaikka elokuvien välillä on lähes vuosikymmen, on Riley-tytön maailmassa kulunut vain pari vuotta. Kaaos käynnistyy juuri niin kuin edellisen elokuvan loppu kiusoittelee: puberteettihälytin pärähtää ja yhtäkkiä on helvetti irti. Rempparyhmä rymistelee läpi seinän ja sotkee tutun tunneryhmän työpaikan. Kontrollipaneelikin oikkuilee reagoiden liian voimakkaasti kenen tahansa tunteen kosketukseen.
Kaiken lisäksi sen käyttöoikeutta saapuu vaatimaan uusi ryhmä tunteita: Ahdistus, Kateus, Nolous ja niin ääntämistä kuin kääntämistä uhmaava Ennui, joka suomeksi voi tarkoittaa niin tylsyyttä, kyllästymistä, pitkästymistä, apatiaa kuin välinpitämättömyyttäkin. Ilo ristii hänet saman tien Voivoiksi. Piipahteleepa paikalla eräs hauska yllätystunnekin.
Uusi tunnekuohu osuu jälleen potentiaaliseen identiteettikriisiin. Riley on ystävineen matkalla muutaman päivän leirille, jonka palkintona saattaa olla paikka uuden koulun jääkiekkojoukkueessa. Iloinen asia muuttuu yhtäkkiä kahteen suuntaan repiväksi painajaiseksi, kun Rileylle selviää, että hänen ystävänsä ovatkin menossa eri kouluun. Nyt hänen on tehtävä kaikkensa saadakseen uudet, potentiaaliset joukkuetoverinsa pitäämän itsestään.
Mielen sopukoissa 2 onnistuu jälleen ottamaan monille tutun tilanteen nuoren ihmisen elämästä ja kuvittamaan sen sisällä poukkoilevia abstrakteja asioita tavalla, joka ei herätä minkäänlaisia vastalauseita, päinvastoin. Tämä on ollut Pixarin vahvuusaluetta aikaisemminkin ja se toimii edelleen erinomaisesti.
Pään sisäisiä prosesseja laajennetaan edellisen osan fyysisen muodon saaneista ydinmuistoista minäkuvaan ja uskomusmaailmaan. Ne ovat nyt vaarassa. Edellisen osan tunnekavalkadi rakensi tuntemustensa kanssa kamppailevasta lapsesta ihmisen alun, joka pystyy sanomaan: ”Olen hyvä ihminen”. Nyt uudet tuntemukset saavat hänet epäilemään: ”En ole tarpeeksi hyvä”, mikä johtaa huonojen päätösten ja lisäepäilyjen kierteeseen.
Inside Out – Mielen sopukoissa 2 onnistuu jälleen hienosti rinnastamaan, miten Rileyn toiminta hajottaa totuttua järjestystä hänen päänsä sisällä ja miten kontrollista kamppailevien tunteiden toimet taas heijastuvat Rileyn tekemiin valintoihin. Suurimman osan ajasta kekseliäisyys saa poistamaan aktiivisesta mielestä (tai ehkä sen tekevät pään sisäiset tunteet), että käytännössä sama tarina nähtiin jo ykkösosassa.
Nyt kauas päämajasta päätyy Ilon ja Surun sijaan koko vanha kööri. Samalla tavalla kuin edellisellä kerralla heidän on taivallettava alitajunnasta ja mielen perukoilta kohti tietoisuuden keskusta korjatakseen Rileyn mielelle aiheutunut vahinko. Vaikka edellisen kerran lapsen perusluottamuksen horjuminen ja aikeet karata kotoa tuntuvat painavammilta kuin teinin halu miellyttää muita, ei edelleenkään voi kuin ihailla, miten vakavaa aihetta on onnistuttu käsittelemään näin sydämellisesti ja hauskasti.
Kun mukavan tiivis puolitoistatuntinen on ohi, on jälleen tunne omilla jaloillaan seisovasta itsenäisestä tarinasta. Mutta kun pää on nyt avattu, niin helpostihan tälle näkisi jatkoa.
Jouni Vikman
Inside Out – Mielen sopukoissa 2 -elokuvan traileri
