Pittacus Loren teineille suunnattuun scifi-romaanisarjaan perustuva I Am Number Four ei jaksa yllättää. D.J. Caruson ohjaama tieteiselokuvan irvikuva on pullollaan halpoja trikkejä, höyhenenkevyiksi rustattuja henkilöhahmoja ja kamalaa näyttelijäntyötä. Yllätyksettömän juonenkuljetuksen ja latteiden popkulttuuriviittausten sekasotku jaksaa viihdyttää pinnallisimmalla tavalla, kun kokonaisuus on juuri sopivan lapsekas ja hölmö.
Keskushahmo on nuori John (Alex Pettyfer), jonka kohtalona on taistella pahuutta vastaan. Hän on osa muinaista avaruusrotua, jonka yhdeksän valittua on lähetetty maan päälle. Toiselta planeetalta kotoisin oleva vihollisklaani on nyt saapunut tuhoamaan ryhmän ja valtaamaan koko planeetan. Kolme ensimmäistä on jo eliminoitu, ja John on numero neljä.
Temaattisesti Caruso seilaa pohjatekstinsä rampauttamana höyhenenkevyesti karrikoidussa kasvukipujen maailmassa. John joutuu jatkuvasti muuttamaan kaupungista toiseen suojelijansa Henrin (Timothy Olyphant) perässä. Identiteetinvaihdokset tekevät mahdottomaksi kestävien ihmissuhteiden muodostamisen, mikä tietenkin on teini-iässä kovin ikävää.
Ensirakkaus katkaisee lopulta kierteen. John ymmärtää, ettei hän voi paeta loputtomiin. Suhde valokuvausta harrastavaan Sarahiin (Dianna Agron) on kömpelösti esitetty, joskaan sillä ei oikeastaan ole väliä. I Am Number Fourin viitekehyksessä on vaikea pettyä, kun elokuvan keskeiset arvot ja ansiot määritellään jo ensikohtauksissa. Niissä atleettinen John urheilee ilman paitaa ja hurmaa hetkessä rantabileiden kauneimman tytön.
Näyttelijät ovat stereotyyppisissä rooleissaan pökkelöitä. Huumoriarvoa tarjoaa Timothy Olyphantin poninhäntä, joka tosin leikataan pois jo alussa. Pettyferistä ei ole täyspitkän kantajaksi, eikä Agron tuo eloa hahmoonsa. Jake Abel on tylsä Sarahin pahansuopana exänä.
Ohjaaja Caruso ei ole henkilöohjaajana koskaan ollut kummoinen, mutta sujuvaa toimintaa hän on kyllä osannut loihtia. Niin nytkin: I Am Number Fourin parhaita hetkiä ovat toimintakohtaukset, joista löytyy paikoin intensiteettiä ja jopa tunnelmaa. Kaljupäisten hujoppien vihollisklaani on pitkissä nahkatakeissaan ja julmissa hammasrivistöissään maskeerattu aidon uhkaavaksi entiteetiksi, jonka johtajana Kevin Durand tekee maskin alta hyytävää työtä.
Twilightien haastajaksi elokuvasta tuskin on: sen pohjateksti on vielä Stephenie Meyerin moraalisaarnojakin kuluneempi ja elokuvakäännös aivan liian turvallinen. Pikkukaupungin postikorttiromantiikan, teinisuhdevenkoilun ja muovisen scifi-hölmöilyn kytkös ei vakuuta, mutta huonoudessaan I Am Number Four kyllä viihdyttää kestonsa ajan.
Anton Vanha-Majamaa
Tähdet: ★★
I Am Number Four – Traileri