Elokuvan päähenkilö, kissa, vaeltaa rehevällä joenrannalla. Se tarkkailee ympäristöään varuillaan ja syystäkin, sillä ilmassa on jotain epämääräistä. Jokimetsän yllä leijuu erikoinen tunnelma, ja vaikka kissa ei merkityksiä välttämättä ymmärräkään, se kiinnittää huomiota outoihin yksityiskohtiin, kuten puussa jököttävään veneeseen. Oleellisempaa kissalle on kuitenkin varoa paikalle pelmahtavaa koiralaumaa. Keskittymiskyvyttömät haukut kun lähtevät hanakasti niin jänisten kuin tielleen eksyneen kisun perään.
Kohta kaikilla eläimillä on jotain vakavampaakin ajalteltavaa, kun metsän läpi jylisee valtava hyökyaalto, joka pyyhkäisee ne mennessään. Tästä päähenkilömme ongelmat vasta alkavat.
Ilman dialogia, käytännössä vain autenttisten eläinten ja luonnon äänien varassa etenevän Flow-animaation maailma on uskomattoman kiehtova. Siitä löytyy ihmisen kädenjälkiä, mutta itse ihmiset loistavat poissaolollaan. Kaunis luonto alkaakin yhä enemmän vaikuttaa villiintyneeltä, ihmissivilisaation ottamaa tilaa itselleen takaisin raivaavalta.
Pienin elein Flow kertoo tarinaa useammallakin tasolla. Ympäristöt tuntuvat lähes fantasiamaailmoilta, mutta samalla katsojan sydän pakahtuu, kun selvästi alkaa näyttää siltä, että yksinäinen kissa on joskus ollut arvostettu ja rakastettu.
Mullistus alkaa pikkuhiljaa, mutta sen vauhti kiihtyy koko ajan, ja pian kissa saa taistella elementtejä vastaan henkensä edestä. Sen eteen osuu ajelehtiva vene, jossa jo oleilee muita eläimiä. Elokuvan edetessä kissan matkakavereiksi vakiintuvat lunki jokisika eli kapybara, tavaroita hamstraava ja järjestelevä makiapina, toverillinen koira sekä passiivisaggressiivinen sihteerilintu.
Yhdessä eläimet kohtaavat yhä uusia tilanteita ja vaaroja, ja kaikkialla niiden eteen osuu rakennelmia, jotka kertovat maailmasta, jonka ohi aika on ajanut. Katsoja tutkii niiden yksityiskohtia yrittäen löytää johtolankoja siihen mitä on tapahtunut, miksi nyt tapahtuu mitä tapahtuu, ja mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.
Ja mikä on tutkiessa, sillä Flow on uskomatonta silmäkarkkia. Sen maailma kylpee väreissa ja valoissa ja tuo mieleen, miltä Hayao Miyazakin fantasiaympäristöt näyttäisivät lähes fotorealistisen tietokoneanimaation keinoin. Eläinten animaatio yhdistää pelkistettyjä väripintoja ja lähes rotoskooppista liikkeiden tallentamista, mikä vain lisää elokuvan sadunomaisuutta.
Katsomisen ohella Flow on tehty tunnelmoitavaksi. Se ei itsetarkoituksellisesti vaivaa katsojan aivonystyröitä, mutta se haastaa ajattelemaan – ja ehkä myös unelmoimaan. Se ei ole Disney-elokuva, jossa antropomorfoidut eläimet puhuvat ja toimivat kuin ihmiset. Matkan varrella eläimet kuitenkin alkavat vaivihkaa kehittyä. Ne pohtivat yhä enemmän tekojen seurauksia ja alkavat hahmottaa apuvälineiden ja työkalujen käyttöä. Onko elokuvan sanoma, että uuden maailmanjärjestyksen tullessa vain erilaisten olentojen yhteispeli varmistaa kaikkien selviytymisen? Siinä mielessä Flow voisi hyvinkin olla Disney-animaatio…
Flow voitti muun muassa Golden Globe -pystin ja Oscarin parhaana animaationa. Oscar-kisoissa se oli ehdolla myös parhaaksi kansainväliseksi elokuvaksi! Flow onkin niitä elokuvia, jotka rikkovat rajoja ”aikuisten” ja ”lasten” elokuvien välillä. Sitä voi hyvin katsoa niin art house -taiteena kuin koko perheen viihteenäkin. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa huomioida, että sympaattisten eläinhahmojen kohtaamat tilanteet ja jotkut olennot saattavat olla pienempien katsojien kannalta hyvinkin pelottavia.
Jouni Vikman
Flow -elokuvan traileri
