Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö Roomassa. Mystinen herrasmies (Toni Servillo) kerää vanhaan Volvoonsa kolme hyvin erilaista ihmistä: pyörätuolissa istuvan synkkämielisen Emilian (Sara Serraiocco), totisen self help -guru Napoleonen (Valerio Mastandrea) sekä surullisen poliisinaisen, Ariannan (Margherita Buy). Nelikko ajaa vanhaan hotelliin, jossa mies paljastaa ihmisille heidän välittömän tilanteensa. Aamulla hotellilla herää myös hieman eksyneen oloinen teinipoika Daniele (Gabriele Cristini).
Nämä ihmiset ovat tehneet juuri itsemurhan, ja nyt heillä on viikko aikaa pohtia päätöstensä seurauksia. Mikäli nimetön mies saa taivuteltua nelikon ymmärtämään tekojensa itsekkyyden ja turhuuden, annetaan heille vielä uusi mahdollisuus. Oliko se elämä nyt lopulta aivan niin surkeassa jamassa kuin he ajattelivatkaan?
Limboon joutuneelle nelikolle näytetään heidän läheistensä nykyhetki sekä välähdyksiä tulevaisuudesta, mikäli he olisivat valinneet elämän itsemurhan sijaan. Heidän on myös kohdattava menneisyytensä, koska sieltä kaikki suru, tuska ja ongelmat kumpuavat. Traumojen kohtaaminen repii heidät auki, mutta voiko kaiken kohtaaminen myös parantaa ja yhdistää?
Hahmojen elämät avautuvat verkkaisesti katsojien edessä heidän pohtiessaan eksistentiaalisia ja filosofisia kysymyksiä elämästä, kuolemasta ja ihmismielestä. Yllätyksiäkin on luvassa.
Kuulostaako tutulta? Ohjaaja-käsikirjoittaja Paolo Genovesen (Rakkauden supersankari, Salaisuuksien illallinen, The Place) kirjoittamaan samannimiseen romaaniin perustuva elokuva on lainannut paljon Charles Dickensin klassisesta Joulukertomuksesta sekä Frank Capran vuonna 1946 ensi-iltansa saaneesta Ihmeellinen on elämä -ikivihreästä.
Elämäni ensimmäisen päivän piti alkujaan olla englanninkielinen ja sijoittua New Yorkiin, mutta korona sotki Genovesen suunnitelmat. Hän ei saanut amerikkalaistähtiä elokuvaansa ja joutui odottamaan Amerikan valloitustaan vielä hetken aikaa.
Mustan huumorin kyllästämä elokuva on synkeähkö, mutta siitä on myös löydettävissä pieniä valon pilkahduksia. Genovese on poikkeuksellisen taitava kirjoittamaan samastuttavia ja mielenkiintoisia hahmoja sekä erittäin luontevaa dialogia. Hahmojen välinen kemia on tarttuvaa ja keskusteluja on kiehtova seurata. Eräs hahmoista kuvaileekin elämäänsä melko hauskasti tavalla, joka oikeastaan myös kiteyttää elokuvan teemoja täydellisesti: ”Näin lasin aina puolitäytenä, kunnes Jumala päätti kusta siihen”.
Elämäni ensimmäinen päivä on maagista realismia, joka ei pyri antamaan vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Se kertoo ihmisiä eri tavoin kalvavasta tyhjyyden tunteesta sekä siitä ammottavasta, pimeästä kuilusta, joka saattaa lopulta niellä ihmisen kokonaan.
Niko Ikonen
Elämäni ensimmäinen päivä -elokuvan traileri
