Clint Eastwood jaksaa ohjata elokuvia kovalla tahdilla, ja usein se vain rikastuttaa amerikkalaista elokuvatarjontaa. Eastwoodin filmeistä monet ottavat tutun lajityypin ja löytävät siihen tuoreen näkökulman, jota ei ole aiemmin tutkiskeltu. Uusi Invictus on pohjimmiltaan tuttu urheilutarina altavastaajien joukkueesta, joka saa vaikeuksien kautta mahdollisuuden näyttää todelliset taitonsa. Urheilulajina on rugby, paikkana Etelä-Afrikka ja ajankohtana 1990-luvun puoliväli. Mutta Eastwoodin käsissä tarina ei kerrokaan pelkästään joukkueesta, vaan koko maan yhtenäistymisestä. Elokuva käsitteleekin oikeastaan enemmän politiikkaa kuin urheilua.
Pääosan Morgan Freeman esittää tavoilleen uskollisesti jälleen viisasta ja jaloa vanhusta. Tällä kertaa kyseessä on hahmon perikuva, presidentti Nelson Mandela. Ja roolihan sopii Freemanille tietenkin kuin valettu. Hänen Mandelansa on hyveellinen ja pienetkin ihmiset huomioiva, mutta samalla perheestään erkaantunut työnarkomaani. Ei ole hankalaa verrata 90-luvun Mandelaa ja erästä nykyistä valtionpäämiestä, jonka vaikeana tehtävänä on yhdistää kovia kokenut ja keskeltä revennyt valtio. Eastwood uskoo, että erilaisilla symboleilla on korkea arvo tässä tehtävässä. Niitä ei pidä vaihtaa, vaan niiden merkitys täytyy muuttaa. Johtajan esimerkki tässä tehtävässä on tärkeä. Ketään ei tule sulkea symbolisen yhteistämisprosessin ulkopuolelle. Kun kansalla on yhtenäiset symbolit, tuntevat he niin itsensä kuin toisetkin yhteen kuuluviksi. Näin on myös Etelä-Afrikan pitkäaikaisten kiistakumppaneiden mustien ja valkoisten kohdalla.
Erilaisten ihmisten yhteiseloa tarkkaillaan Mandelan sekalaisen turvamiesjoukkion sekä Matt Damonin esittämän rugbypelaajan perheen ja näiden kotipalvelijan suhteiden kautta. Ikävä kyllä näitä suhteita seurataan liian ohikiitävästi. Elokuvan turhan pitkästä kestosta kun käytetään ihan liikaa inspiroiviin puheisiin ja kohtauksiin sekä jatkuvaan tilannetta ylevöittävään nostatukseen. Asiat nähdään hieman yksioikoisesti, sillä kovinkaan pahoja ristiriitatilanteita ei tapahdu. Eastwoodin yleensä lyömätön tyylitaju saa lisäksi pahoja tahroja aivan kamalien pop-kappaleiden käytöstä taustamusiikkina. Pelin säännötkään eivät oikein avaudu rugby-maallikolle.
Invictus on William Ernest Henleyn runo, jonka Mandela luovuttaa rugbyjoukkueelle ennen tämän tärkeintä peliä. Itseluottamuksen tärkeyttä huokuva runo auttoi Mandelaakin selviämään pitkät vuodet vankeudessa. Voiton tärkeyttä korostavan urheiluelokuvan keskiössä sielun vahvuutta vaikeina aikoina kuvaava runo pistää kuitenkin hieman silmään.