Suositusta lehtikolumnista menestyskirjaksi hypännyt oman elämänsä koheltaja Bridget Jones teki siirtymän valkokankaalle vuoden 2001 Bridget Jones – Elämäni sinkkuna -hitissä. Siinä painonhallinnan ja elämän paheellisten houkutusten kanssa kamppaileva Bridget kohtasi elämänsä miehen – tai parikin – ja osoitti, että ns. tavisnainen voi mokailla, kärsiä huonosta itsetunnosta ja silti saada haluamansa.
Bridgetin elämä jatkui Elämä jatkuu -elokuvassa vuonna 2004. Vähän väsähtänyt uusinta aikaisemmin nähdystä ei matkailumainoksista huolimatta saanut ihan samanlaista arvostusta kuin ensimmäinen osa. Pitkän tauon jälkeen vuonna 2016 ilmestynyt Bridget Jones’s Baby oli kuitenkin vakuuttava paluu, vaikka sankarittaren ja hänen ritarinsa suhteen jatkuva kissa ja hiiri -leikki alkoi jo vähän puuduttaa. Uusi Bridget Jones: Mad About the Boy räjäyttää heti alkuunsa kuviot uusiksi ja saattaa iskeä juonipaljastuksilta välttyneiltä katsojilta ilmoja pihalle.
Bridget on nyt kahden pienen koululaisen äiti, joka etsii uutta suuntaa. Tai ei oikeastaan etsi, mutta niin ystävät, sukulaiset kuin gynekologikin (edelleen mainio Emma Thompson) patistavat häntä avaamaan mielensä, sydämensä ja jalkansa elämälle. Ja kuinka ollakaan, hänen syliinsä heitetään huomattavasti nuorempi könsikäs Roxster (Leo Woodall). Bridget tuskailee, onko vakavasti keski-ikäisellä naisella lupa irroitella, kun pitäisi esiintyä edukseen niin lasten luokkakaverien elitististen vanhempien ja pragmaattisen luonnontieteiden opettajan (Chiwetel Ejiofor) edessä. Se ei ole helppoa, kun on taipumus yliajatella ja alisuoriutua sosiaalisesti.
Mad About the Boy on täynnä fanipalvelusta niin Bridgetin uuden/vanhan työkuvion kuin ystävä- ja sukulaispiirien suhteen. Kaikkien kanssa käydään suorasukaisen välittömiä ja hauskoja keskusteluja, jollaisia kukaan ei oikeasti käy tuttaviensa kanssa. Positiivista kehitystä on se, että huumoria ei revitä ihmisten ulkonäöstä, vaikka tietyn ikäisen naisen elämänvaiheista vitsiä välillä väännetäänkin.
Mad About the Boy on siis täynnä hauskoja hahmoja ja tilanteita, mutta sen käsikirjoitus on kaukana täydellisestä. Monet edellä mainituista hahmoista tuntuvat olevan läsnä vain, jotta saataisiin aikaan niitä hauskoja tilanteita. Usein tilanteet eivät kuitenkaan etene järkeväksi tarinaksi tai edes elokuvaa tukevaksi teemaksi.
Ongelmia voisi luetella loputtomiin: Isla Fisherin esittämä Bridgetin uusi, mielenkiintoinen naapuri jää pelkäksi piipahdukseksi, snobeista kouluäideistä ja heidän johtajastaan (Leila Farzad) ei lopulta saada irti mitään, pelottavan täydellisen lapsenvahdin (Nico Parker) rooli tarinassa jää epämääräiseksi ja niin edelleen. Mikä pahinta: Bridgetin ja Roxsterin tarinan huipennusta ei parhaalla tahdollaankaan voi pitää tyylikkäänä kirjoittamisena.
Mutta… ne hahmot ovat hauskoja ja heidän ympärilleen rakennetut tilanteet ovat piinallisuudessaan koomisia. Jopa täysin irralliset viittaukset, kuten elokuvan nimen ennustama uintikohtaus, toimivat itsetarkoituksellisuudessaankin. Kaikkea nimittäin sitoo yhteen Renée Zellwegerin huima hallinta hahmosta, joka heittelehtii laidasta laitaan kyvykkyyden ja avuttomuuden sekä älykkyyden ja hömelyyden asteikoilla. Hän on niin hyvä, että katsoja on valmis sulkemaan silmänsä kaikelta, mikä elokuvassa ei ole hyvää.
Bridget Jones -asteikolla Mad About the Boy käsittelee romanttisen komedian pinnallisuuksien lomassa sarjan monimuotoisimpia ja syvimpiä tunteita. Se naurattaa, kostuttaa välillä silmäkulmaa ja saa välittämään hahmoistaan. Nämä elokuvat ovat ehkä hömppää, mutta ne ovat hyvää hömppää, ja siinä sarjassa Mad About the Boy kiilaa helposti vähintään nelikon toiseksi parhaaksi heti alkuperäisen jälkeen.
Jouni Vikman
Bridget Jones: Mad About the Boy -elokuvan traileri
