Dietrich Bonhoeffer (1906–1945) oli saksalainen teologi ja pappi, joka aktiivisesti vastusti natseja ja erityisesti näiden opit innokkaasti omaksuvia kirkon organisaatioita. Hän osallistui myös vastarintaliikkeen toimintaan. Ennen toista maailmansotaa hän opiskeli Yhdysvalloissa ja tutustui mustien seurakuntien eläväisiin jumalanpalveluksiin ja kollektiiviseen tapaan toteuttaa uskoa elämässä. Se vaikutti häneen tapaansa nähdä usko ja uskonnollisuus. Todennäköisesti amerikkalainen rotuerottelu ja rasismi vaikuttivat myös hänen mielipiteisiinsä valtaannousua tekevistä natseista.
On aavistuksen outoa nähdä Jonas Dassler esittämässä kirkasotsaista kirkonmiestä ja pasifistia, kun on viimeksi nähnyt hänet juoppona sarjamurhaajana vuoden 2019 Kultaisessa hansikkaassa. Olo menee kuitenkin nopeasti ohi Dasslerin uppoutuessa painokkaasti periaatteen mieheksi, jolla on vastassaan kokonainen valtio väkivaltakoneistoineen.
Elokuva tekee Bonhoefferista turhankin puhtoisen ja pystyvän hahmon, jolla ei tunnu olevan heikkouksia – jos ei sellaiseksi lasketa naiivia uskoa ihmiseen. Läpi käydään niin lapsuus, opiskeluajat, juhlat amerikkalaisten ystävien kanssa, palopuheet kirkoissa, salaisen seurakunnan perustaminen, diplomaattiset reissut apua pyytämässä, salajuonet kuin vangitseminenkin… Eli yhteen pakettiin on tungettu paljon asiaa, mikä tekee kokonaisuudesta paitsi pitkän myös hajanaisen.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Komarnicki on uransa aikana tuottanut ainakin yhden hyvän elokuvan, Will Ferrellin vuoden 2003 jouluklassikon Elf. Hän on myös vastannut ainakin yhdestä hyvästä käsikirjoituksesta, Clint Eastwoodin tosipohjaisesta Sully – uroteko Hudson-joella -ohjauksesta vuodelta 2016. Yleensä hän kuitenkin kirjoittaa raskaalla kädellä, ja varsinkin kun hän ohjaa omaa kädenjälkeään, lopputulos voi olla raskassoutuista.
Näin on myös Bonhoefferin tapauksessa. Se on hienoinen harmi, sillä sen teemat ovat selvästi Komarnickille tärkeitä. Puhumattakaan siitä, että ne ovat edelleen ajankohtaisia.
Jouni Vikman
Bonhoeffer -elokuvan traileri
