Vakoilijoiden maailmassa kun ei voi tai ei huvita puhua jostain, voi vain sanoa: ”black bag”, ja keskustelu aiheesta päättyy siihen.
Tässä elokuvassa näitä mustia kasseja on enemmän kuin tarpeeksi, ja juuri sen takia oikeastaan kehenkään lähelläkään ei voi luottaa. Keskiössä on Britannian ulkomaantiedustelun SIS:n (myös MI6) vakoojapariskunta George Woodhouse (Michael Fassbender) ja Kathryn St. Jean (Cate Blanchett), jotka alituiseen vannovat rehellisyyttään toisilleen.
Georgen esimies Meacham (Gustav Skarsgård) antaa hänelle viikon aikaa löytää huippusalaisen Severus-tietokoneohjelman vuotaja ennen kuin mitään kohtalokasta pääsee tapahtumaan. Niinpä George järjestää Kathrynin kanssa kotonaan illalliset neljälle kollegalleen, joista ilmeisesti yksi on tuo myyrä. He ovat viraston psykiatri Zoe Vaughhan (Naomie Harris), tämän heila agentti James Stoakes (Regé-Jean Page), agentti Freddie Smalls (Tom Burke) ja hänen vakkarihoitonsa satelliittiasiantuntija Clarissa Dubose (Marisa Abela).
Kun Meacham kuolee samaan syssyyn outoon sydänkohtaukseen, saa juttu uuden vakavamman kierteen.
Kieltenkantojen avaamiseksi yhteen ruokaan on saattanut lorahtaa kiistanalaista DZM-5-lääkettä, jonka vaikutus ei tuo toivottua tulosta muutoin erittäin mielenkiintoisen illalliskeskustelun lisäksi. Jahti siis jatkuu, eikä George edelleenkään voi tietää, kuka on luotettava ja kuka ei.
Alkaa tihentyvä tutkimus, johon liittyy karannut venäläisupseeri ja Kathrynin juoksutus Zürichiin.
Black Bag on alkuvuoden toinen Steven Soderberghin ohjaustyö. Se ensimmäinen oli kummitustarina Presence, jota voisi kutsua välityöksi. Ilmeisesti sitä tehdessä panokset oli jo asetettu Black Bagiin, niin paljon parempi tämä vakoilujännäri on. Soderbergh löi itsensä läpi esikoisohjauksellaan Seksiä, valheita ja videonauhaa vuonna 1989 ja on siitä eteenpäin tehnyt paljon elokuvia taitaen suvereenisti monenlaisia lajityyppejä.
Soderbergh on toteuttanut hienosti käsikirjoittaja-ohjaaja David Koeppin laatiman tiivistunnelmaisen tarinan. Tyyliltään elokuva on huomattavasti lähempänä John le Carrén George Smiley -kirjoista tehtyjä tv-sarjoja ja elokuvia, kuin vaikkapa James Bondeja, Mahdottomia tehtäviä tai hetki sitten teattereihin tullutta The Amateur -elokuvaa. Black Bagin kerronta on selvästi hitaampaa, toimintakohtauksilla ei elämöidä eikä kierretä pitkin poikin planeettaamme suihkuseurapiireissä. Sen sijaan ihmisten väliset suhteet, kutkuttavat henkiset pelit ja nerokas dialogi pitävät kärsivällisen katsojan mielenkiinnon yllä.
Jos Oscareissa olisi meidän Jussi-palkintojemme uuden käytännön mukainen paras ensemble -kategoria, tässä olisi voittaja.
Hannu Liekso
Black Bag -elokuvan traileri
