Greta Gerwig on aikaisemmin ohjannut vain elokuvat Lady Bird ja Pikku naisia. Ne, niiden ja muutaman muun elokuvan kuten Francis Ha käsikirjoitus sekä näytteleminen erityisesti partnerinsa Noah Baumbachin elokuvissa ovat silti vakiinnuttaneet hänet älyllisen hauskana modernina elokuvantekijänä. Siksi moni on odottanut kieli pitkällä hänen näkemystään leluikoni Barbiesta. Yhtä lailla moni on pelännyt lopputulosta, sillä miten indie-toimijan ja jättimäisen lelukonsernin yhteistyö voisi päätyä?
Vastaus on: oikeastaan niin hyvin kuin inhimillisesti ajatellen on mahdollista. Barbie ei ehkä ole samalla tavalla älyllinen kuin Gerwigin aikaisemmat elokuvat, mutta toisaalta hän on saanut pastellinsävyisestä muovimaailmasta irti kiinnostavia elementtejä. Gerwig on onnistunut viemään Barbieversumin hölmöyden niin överiksi, että se itsessään kääntyy positiivisuudeksi.
Roolin hyvin sisäistäneen ja ulkoisesti siihen täydellisesti sopivan Margot Robbien esittämä stereotyyppi-Barbie elää Barbie-maailmassa muiden Barbie-hahmojen kanssa täydellistä elämää, jossa jokainen päivä on täydellinen – ja täydellisesti samanlainen. Muutos on pahinta, mitä Barbie voi kuvitella, ja siksi hän järkyttyy, kun huomaa menneensä epäkuntoon. Jopa hänen kantapäänsä koskettavat maata!
Barbielle paljastuu, että hänellä on leluvastinkappale todellisessa maailmassamme, ja nyt lelun ja sen omistajan välille on syntynyt kriisi, joka on repinyt aukon todellisuuksien välille. Barbien on lähdettävä meidän maailmaamme korjaamaan asia. Mukaan lähtee Ken (mainiosti heittäytyvä Ryan Gosling), joka Barbien oheistuotteeksi identifioituvana ei kestä ajatusta erosta.
Tosimaailma osoittautuu järkytykseksi: Barbie ei olekaan Barbie-maailman uskomusten mukainen voimaannuttava olento, jolle kaikki naiset tuntevat kiitollisuutta, lähinnä päinvastoin. Kenin pieni pää menee sekaisin maailmasta, jossa miehet tekevät päätökset ja hoitavat kaikki keskeiset ammatit. Pian kaaos uhkaa molempia maailmoja.
Projekti olisi voinut mennä niin monella tavalla pieleen. Se pysyy kuitenkin koko ajan Gerwigin hallinnassa. Kun kuvittelee, ettei Barbie-maailma voi mennä keinotekoisemmaksi ja hölmömmäksi, Gerwig osoittaa luulot vääriksi. Barbie-nukessa kulminoituva voimaannuttava/esineellistävä-akseli väännetään urakalla rautalangasta, ja kun luulee, ettei se voisi olla banaalimpaa tai paatoksellisempaa, Gerwig heittää lisää pökköä pesään. Jatkuvasti huvittava lopputulos sopii loistavasti viitekehykseensä!
Animaation saralla arvostetuimpia ovat päällisin puolin lapsille suunnatut seikkailut, jotka sisältävät aikuisille tarkoitettuja elementtejä ja silmäniskuja. Barbie on oikeastaan jotain sellaista, mutta toisin päin: aikuisille suunnattu kommentaari, joka värikkyydellään viehättää sellaisiakin, jotka tykkäävät katsoa vain värikästä pintaa.
Heikoin elementti on Will Ferrellin johtama Mattel-yritys, joka ryhtyy metsästämään Barbieta, ennen kuin tämä sotkee kaikille tuotteliaan bisneksen. Meidän maailmassamme yritys on liian koheltava, eikä se silti istu Barbie-maailmaankaan. Kohellus on Barbien ainut elementti, joka ei tunnu pysyvän Gerwigin suitsissa. Ferrell oli paljon parempi toisessa leluleffassa, Lego Elokuvassa.
Joku voisi kritisoida myös loppuratkaisua sekä saarnaavaksi että helpoksi, mutta hei, niin se toimii Barbie-maailmassa, jossa ei tarvita kerroksesta toiseen vieviä portaita, koska nuket vain siirretään tylsien käytännöllisyyksien yli. Ja hei, näin lapsellisen yksinkertaisia tasa-arvokysymysten pitäisikin olla!
Jouni Vikman
Barbie -elokuvan traileri
