Bad Boys: Ride or Die

Neljäs Bad Boys on viihdyttävän typerää setämiesläppäilykäppäilyä adrenaliinipitoiseen ja näyttävään toimintaan paketoituna. (Ikäraja K-16)

4.6.2024 23:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 05.06.2024

Pahat pojat ridaa tai delaa, eli tuttavallisemmin Bad Boys: Ride or Die on Michael Bayn vuonna 1995 luoman kyttäkamuleffasarjan neljäs osa, jonka belgialaiset Adil & Bidall ovat edellisen rymistelyn tapaan ohjanneet. Chris Bremner jatkaa myös uutukaisen käsikirjoittajana.

Elokuvien toverillisena ja toisiaan nälvivänä skoudekaksikkona nähdään Will Smithin esittämä Mike Lowrey ja Martin Lawrencen Marcus Burnett. Smith ja Lawrence näyttelevät edelleenkin aivan yhtä surkeasti, eli mikään ei ole muuttunut sitten Bad Boys For Lifen (2022).

Ride or Die käynnistyy pian edellisleffan tapahtumien jälkeen. Mike on vihdoinkin menossa naimisiin, mutta Marcus saa hääkemuissa sydänkohtauksen ja kokee hengellisen heräämisen. Sieluhömpästä leivotaan parit halvat naurut sekä muutama hillittömän mauton ja siirappinen psykedeelinen kohtaus.

Rikollisjengi haluaa pilata Miken pojan (Jacob Scipio) tappaman poliisipäällikkö Howardin (Joe Pantoliano) maineen lavastamalla hänet korruptiopesäkkeeksi. Howard lähettää kuitenkin postuumisti viestin Mikelle ja Marcukselle, ja he säntäävät puhdistamaan entisen pomonsa maineen. Eipä kaksikko tiedä minkälaiseen herhiläispesään he päänsä työntävät, nimittäin pian sotkussa ovat mukana myös heidän perheensä.

Bad Boys -leffat eivät juuri poliittisesti korrektiudesta perusta vaan läväyttävät katsojien verkkokalvoille aimo annoksen toksista maskuliinisuutta, paljasta pintaa, idioottimaista läppää ja testosteronilta löyhkäävää macho-pullistelua. Tosin nyt, kun Miken ja Marcuksen eläkeikä alkaa lähestyä, vitsaillaan myös miehisen kehon rappiolla itseironiseen tapaan. Oikeastaan ihan freesiä tykittelyä näin armon vuonna 2024.

Leffan alku meni läiskyvien naamapalmujen parissa järjettömän surkean dialoginsa takia. Ajattelin hakkaavani itseni tajuttomaksi ennen kuin elokuva päättyy, mutta onneksi myös Will Smith alkaa saada läpsyjä naamalleen. Olisiko tässä jonkinlainen julkinen anteeksipyyntö miehen ääliömäisestä Oscar-tempusta?

Onneksi meno muuttuu paremmaksi toiminnan alkaessa. Adil & Bilall orkestroivat ihan pätevää musiikkivideotoimintaa huikeilla drone-ajoillaan (jopa aivan tarpeettomissa kohtauksissa) ja pitkillä otoillaan pitääkseen katsojien verenkierron adrenaliinipitoisena. Energinen mättö onnistuu pelastamaan leffan totaaliselta pohjakosketukselta.

Bad Boys: Ride or Die on aivan yhtä huono elokuva kuin Bad Boys for Life, mutta huomasin viihtyväni tämän parissa huomattavasti paremmin – annoin melkein jopa sen kolmannen tähden. Edellinen leffa oli lähinnä myötähäpeää alusta loppuun, mutta nyt en hakannut naamaani kuin puoliksi sisään. Oikeastaan ihan hauska hömppäleffa sellaisia kaipaaville.

Niko Ikonen

Bad Boys: Ride or Die -elokuvan traileri

YouTube video