Amy Winehouse (1983–2011) oli yksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kirkkaimpia ja yksilöllisimpiä tähtiä. Jazzin ympäröimänä kasvanut Winehouse haki inspiraatiota menneiden vuosikymmenten tähdistä ja musiikista ja kanavoi sitä moderniksi souliksi ja r&b:ksi. Hänellä oli myös paha tapa lääkitä esiintymispelkoaan ja yleistä epävarmuuttaan päihteillä ja hankkiutua läheisriippuvaisuussuhteisiin, jotka ennemmin ruokkivat kuin hillitsivät huonoja elämäntapoja.
Menestyskappaleita suoltava diiva ja moniongelmainen nuori nainen samassa paketissa teki hänestä skandaalilehdistölle herkkupalan. Vaanivat toimittajat ja valokuvaajat eivät helpottaneet tähden elämää, vaan julkisuudesta kehittyi itseään ruokkiva tuhon spiraali.
John Lennonista kertovan Nowhere Boy -elokuvan ohjaaja Sam Taylor-Johnsonin Back to Black -elokuvassa Winehousea esittää Marisa Abela. Aluksi suoritus tuntuu maneerien matkimiselta, mutta mitä pitemmälle elokuva ehtii, sitä enemmän Abela sujahtaa Winehousen nahkoihin. Hän myös tulkitsee vaikuttavasti monia laulaja-lauluntekijän haastavia hittejä. Winehousen tunnetuimman albumin ja sen hitin mukaan nimetty elokuva keskittyy läpimurron vuosiin ja lyhyeen mutta sitäkin kirkkaampaan tähdenlentoon.
Back to Black -elokuvaa voi syystäkin väittää siloitelluksi kuvaukseksi moniongelmaisen tähden elämästä. Suomalainen yllättävän korkea ikäraja K-16 johtuu täkäläisestä tiukasta suhtautumisesta päihteiden käyttöön valkokankaalla. Winehousen tarinaa tuntevat varmasti odottaisivat enemmän säröä ja jopa pohjamudassa piehtarointia. Taylor-Johnsonin yliymmärtäväinen ja myötäkarvaan sukiva ohjaus tekee siitä kuitenkin lähes vain surullisen prinsessasadun, jossa suhteet lehdistölle juttuja myyviin miesystäviinkin ovat todellisia, elämää suurempia rakkaustarinoita. Todennäköisesti syytä on myös Winehousen imagoa ja perintöä vahtivassa perikunnassa.
Tarkemmin ajateltuna rypeminen ei kuitenkaan ole tarpeen. Muutamat kameroiden edessä kompuroinnit ja päämäärättömät pyrähtelyt tuovat kyllä mieleen julmien paparazzikuvien todellisuuden. Pelkästään mielikuvat niistä vahvistavat elokuvan päättyessä tunnetta siitä, että on todistanut tragediaa.
Jouni Vikman
Back to Black -elokuvan traileri
