Vuonna 2011 saksalaissyntyinen elokuvantekijä Wim Wenders teki kiehtovan dokumentin tanssija ja koreografi Pina Bauschista. Kohteen kuolema pakotti ohjaaja-käsikirjoittajan muuttamaan suunnitelmiaan, ja Pina-dokumentista tuli ennemmin ylistys tanssilegendan taiteelle kuin wikipediamainen tietopaketti tämän elämästä. Luova 3D-tekniikan käyttö korosti Pina-elokuvaa omana visuaalisena taideteoksenaan perinteisemmän dokumentin sijaan.
Nyt Wenders toistaa urotekonsa kertoessaan saksalaisesta taidemaalari ja kuvanveistäjä Anselm Kieferistä. Toisen maailmansodan lopussa syntynyt Kiefer on teoksissaan käsitellyt ja kommentoinut maansa usein kulttuuripiireissä(kin) vaiettua synkkää historiaa. Taiteilijan provosoivat teokset ovat herättäneet ristiriitaisia reaktioita, varsinkin tämän hyödyntäessä Saksassa kiellettyä symboliikkaa. Kieferin mukaan niiden kieltämisessä on kuitenkin myös niiden edustamien vaarojen unohtamisen riski.
Wendersin jälleen kiehtovasti käyttämä 3D-kuvaus vie katsojan suorastaan sisään Kieferin teosten maailmaan. Elokuva on levityksessä myös 2D-versiona, mutta jos sen aikoo käydä katsomassa teatterissa – kuten tietysti pitäisi – kannattaa hakeutua 3D-näytökseen, mikäli vain mahdollista. Anselm on niitä harvinaisia tapauksia, joissa kyseinen teknologia ei ole vain päälleliimattua kikkailua.
Perinteisen dokumentin tapaan Anselm hyödyntää arkistomateriaalia, mutta Wenders nivoo niihin kollaasimaista kuvastoa Kieferin taideteoksista – sekä niiden paikoin erittäin erikoisista luomistavoista – sekä näyteltyjä elämäkertavilauksia. Itsenään esiintyvän Anselm Kieferin ohella elokuvassa nähdään häntä nuorena miehenä näyttelevä poika Daniel Kiefer sekä taiteilijan lapsuusmuistoihin sijoittuvissa hetkissä Wendersin poika Anton Wenders.
Anselm ei ole niille, jotka haluavat dokumenttinsa puhuvien päiden kansoittamana. Muille se on osoitus siitä, kuinka taidedokumentista tehdään dokumenttitaidetta.
Jouni Vikman
Anselm -elokuvan traileri
