New Yorkissa asuva dokumentaristi kävelee suurkaupungin kadulla. Hänen kameransa osoittaa suoraan eteenpäin. Ylittäessään suojatietä mielenkiintoisen näköinen ohikulkija herättää hänen huomionsa. Kamera seuraa kohdettaan hetken aikaa.
Kameran ohi kävellyt henkilö ei välttämättä tajunnut päätyvänsä osaksi HBO:n dokumenttisarjaa.
John Wilsonin kuvaama, ohjaama, editoima ja selostama How To with John Wilson (2020-) koostuu tämän kaltaisista yksittäisistä hetkistä. Sarjan jaksot ovat videokollaaseja kuvatun kaltaisista ohimenevistä hetkistä, rakennuksista, eläimistä ja ihmisistä, jotka Wilson kokoaa narratiiviin sympaattisen selostuksensa avulla. Wilson myös haastattelee tapaamiaan ihmisiä. Massiivisesta videomateriaalistaan hän koostaa noin puolen tunnin mittaisia, eri aiheisiin sukeltavia koomisia tutoriaalivideoita. Aivan loistava kuuden jakson mittainen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin jo syksyllä 2020 ja tänä talvena ilmestyvällä toisella tuotantokaudella tarjoillaan kuusi uutta jaksoa.
Sarjassa keski-ikäinen Wilson pääsee pohtimaan dokumentaarisin keinoin omasta arjestaan ja elämästään kumpuavia kysymyksiä.
Wilsonin dilemmat liittyvät usein jättimäisessä suurkaupungissa elämiseen. Yleensä kysymyksissä on mukana jollain tavalla sosiaalisen yhteyden saaminen muiden ihmisten kanssa, kuten esimerkiksi jonkin tietyn ryhmän hyväksyntä. Dokumentaristi etsii formaattinsa keinoin vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka puhutaan small talkia, kuinka parantaa omaa muistia tai tehdä täydellistä risottoa. Nämä kysymykset ovat vain sivuseikkoja Wilsonin läpikäymällä matkalla. Toisin sanoen, vastausten etsiminen on vain näennäinen tavoite, jota kohti Wilson pyrkii. Jakson aikana dokumentaristi pääsee reflektoimaan ja usein päätyy matkallaan aivan toiseen lopputulokseen kuin mitä jakson katsoja voisi alussa kuvitella. Wilsonin videot eivät nimestään huolimatta ole varsinaisia tutoriaalivideoita, vaan jotain aivan muuta.
En halua liikaa pilata katselukokemusta, koska lähes jokaisessa jaksossa Wilson pääsee yllättämään katsojan.
Parasta antia sarjassa on selostuksen ja kuvakerronnan välisten nokkeluuksien lisäksi Wilsonin aiheen ympäriltä sinkoilevat ja siihen kytkeytyvät aasinsillat ja ajatuksen kulut. Kirjoittamishetkellä uusin, paristojen kierrätykseen keskittyvä jakso ei tosiaankaan keskity pelkästään paristoihin, niiden säilyttämiseen ja kierrättämiseen.
Wilson pääsee jututtaman erilaisia ihmisiä kameransa kanssa kulkiessaan. Suomalaisena katsojana minusta tuntuu siltä, että amerikkalaiset puhuvat todella avoimesti kameralle. Ehkä kyse on tosi-tv:n kyllästämän kulttuurin ehdollistamista ihmisistä, jotka uskovat kameralle puhuessaan tullessaan kuulluiksi. Tästä huolimatta Wilsonin uteliaisuus newyorkilaisia kohtaan on ihailtavaa. Hän pääsee ja kaiken lisäksi uskaltaa lähteä tutustumaan kameransa kanssa mitä erilaisimpiin ihmisiin. Wilson ei tuomitse ketään, vaan hän antaa jokaisen sanoa sanottavansa kameralle. Kohtaamiset muiden amerikkalaisten kanssa ovat – kuten odottaa saattaa – kaikkea absurdin ja koskettavan välimaastosta.
Wilson ammentaa dokumenttisarjan aiheita omasta elämästään ja New Yorkin kaupungin ja siellä elävien amerikkalaisten eksentriset kummallisuudet ovat tärkeässä pääosassa. Wilsonin kerrontatyylistä paistaa myös itseironia hänen omaa naiiviuttaan kohtaan. Tämä voi tietysti olla täysin laskelmoitua näyttelemistä, jotta hän saa dokumenttisarjaan mielenkiintoa. Toisen kauden aloitusjaksossa Wilson menee pankkiin hakemaan lainaa ja hän ottaa mukaansa sanomalehdistä leikattuja, sarjaansa käsitteleviä arvosteluja. Ei kukaan täysijärkinen tekisi oikeasti näin (vaikka toisaalta newyorkilaisia on niin sanotusti ”joka lähtöön”).
En tiedä, missä määrin Wilsonin esittämä selostaja on keksitty rooli tai missä määrin se on osa Wilsonia itseään. Voi olla, että ohjaaja on ottanut tietyn osan itsestään ja sarjaa varten paisuttelee sitä, jotta dokumentissa on tunnistettava ääni. Toisaalta Wilsonin hahmolla ei varsinaisesti ole merkitystä. Vaikka hän onkin dokumentin kokeva ja suodattava subjekti, hän ei ole sarjan keskiössä. Wilson itse näkyy vain muutamassa kohdassa vilahdukselta, mutta muutoin hän pääosin pysyttelee poissa kuvasta.
Wilsonin ajatuksenkulku motivoi leikkauksia ja kameran liikettä, mutta hän ei missään vaiheessa kuvaa itseään fyysisesti. Kuvaus tai selostus saattaa kohdistua tai käsitellä dokumentaristimme menneisyyttä, mutta se tapahtuu välillisesti. Wilson ikään kuin kuvaa jotain muuta tai näyttää vanhaa kuvamateriaalia, mutta sarjan nykyhetkessä hän pysyttelee kameran takana tarkkailijana.
Yksittäisen dokumentoijan sijaan sarjan kohteena on pikemminkin yksilötasolta kuvattu amerikkalainen kulttuurikokemus, joka sijoittuu pääosin New Yorkin kaupunkiin. Wilson ei kuvaa omaa lähipiiriään ja vain muutamassa tapauksessa hän kuvaa tai nostaa esille yksityiselämänsä tapahtumia. Tämän kaltainen päätös toisaalta auttaa irrottamaan sarjan tapahtumat liian yksityisestä ja spesifistä kohti universaalimpaa kokemusta. How To with John Wilson ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnu täysin irralliselle kuvakollaasille. Se on juuri sopivassa tasapainossa kohteensa ja kokijansa suhteen.
Jos dokumenttisarjan ottaisi täysin todesta, voisi syntyä kuva, että Wilsonin yksityiselämän merkittävin henkilö olisi hänen vuokraemäntänsä. En usko, että tämä on totta. How To with John Wilson osoittaa, miten helposti todellisuutta voidaan muokata ja manipuloida editoinnin ja selostuksen avulla.
Subjektiivisuuden ohella Wilsonin dokumenttisarjan tarjoama huikein oivallus on kuinka yritämme elämässämme saavuttaa asioita erilaisten esineiden, normien tai käytöksen kautta. Wilson kamppailee oman sosiaalisen elämänsä kanssa ja tunnistaa niissä piilevät universaalit piirteet. Usein yritämme paikata sisällämme olevaa kipua tai traumaa jollain meistä ulkoisella esineellä tai käytösmallilla. Voin kuvitella, että Wilsonin tyyli ei pure kaikkiin, mutta minun kaltaiselleni pientä sosiaalista ahdistusta kokeville henkilöille Wilsonin sympaattinen tyyli tarjoaa lohdullista viihdykettä.
How To with John Wilson on parasta dokumenttiviihdettä, jota koronan aikana voi nauttia.
Sarja on katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa.
Ville Vuorio
LeffaHamsteri
Kirjoittaja on lappeenrantalainen, omasta mielestään huonosti small talkia puhuva risotosta nauttiva pattereiden kierrättäjä, jolla on onneksi oma parkkiruutu autolleen.
