Netflixin mainosversio ei ole vielä rantautunut Suomeen, mutta se kasvattaa hurjaa vauhtia suosiotaan maailmalla. Mainosversion käyttäjämäärä on lähes kaksinkertaistunut vain puolen vuoden aikana. Tällä hetkellä Netflixiä katsoo mainosten kera 70 miljoonaa käyttäjää ympäri maailmaa. Mainosversio kattaa Netflixin uusista tilaajista jo yli 50 prosenttia niillä markkinoilla, joilla se on saatavilla.
Monet sarjojen ja elokuvien suurkuluttajat karsastavat mainoksia katsomisen yhteydessä, joten mikä selittää suosion? Tietenkin hinta. Yhdysvalloissa mainosrahoitteinen versio maksaa vain 7 dollaria kuukaudessa, mikä tekee siitä hyvin kilpailukykyisen alati kiristyvillä markkinoilla. Lisäksi Netflixin mainosversio on houkutellut mainostajia, jotka seuraavat käyttäjien virtaa palveluun. Esimerkiksi joulupäivän amerikkalaisen jalkapallon tapahtumiin kaikki mainospaikat on jo myyty, ja uudet suositut sarjat, kuten showpainiohjelma Raw, poikivat uusia mainossopimuksia. Netflixin strategia on ollut tehokas: viimeisen vuoden aikana palvelu on kasvattanut tilaajamääräänsä yli 35 miljoonalla.
Vuonna 2024 Netflix tekee uuden aluevaltauksen tuomalla ruutuihin suuret urheilulähetykset. Joulupäivän NFL-tuplaotteluilla käynnistyy monivuotinen sopimus, jota varten Netflix tekee yhteistyötä markkinatutkimuslaitos Nielsenin kanssa seuratakseen reaaliaikaisesti lähetysten katsojamääriä. Se avaa Netflixille uutta potentiaalia, sillä Raw on yksi kaapelitelevision katsotuimmista ohjelmista, ja monet mainostajat voivat siirtyä sen myötä Netflixiin.
Kanadassa Netflix on jo aloittanut oman mainosteknologiansa käytön, ja sen on tarkoitus laajentaa sitä maailmanlaajuisesti vuoden 2025 aikana. Ohjelmalliset ostotyökalut ovat jo käytössä Yhdysvalloissa ja Brasiliassa, ja Eurooppaan ne ovat tulossa keväällä 2025. Lisäksi suositut sarjat on otettu mukaan houkuttelemaan mainostajia. Esimerkiksi Koreassa automerkki Kia on Squid Gamen sponsori yksinoikeudella.
Lue myös: Netflix ei enää pelaa tilaajamäärillä: Menestyksen mittari on muuttunut
Mainosversio on auttanut Netflixiä saamaan myös lisää tuloja salasanan jakamisen rajoituksista. Käyttäjät voivat joko maksaa hieman enemmän ja jakaa tilauksensa muiden kanssa tai valita edullisen mainosversion. Monet säästävät ja valitsevat mainoksellisen vaihtoehdon. Joillakin markkinoilla, kuten Kanadassa ja Isossa-Britanniassa, halvinta mainosvapaata perustilausta ei voi enää uusia, joten käyttäjien on siirryttävä joko mainosversioon tai kalliimpaan mainosvapaaseen tilaukseen.
Suomessa mainosversio ei ole vielä saatavilla, mutta Turun yliopiston erikoistutkija Heidi Keinonen kertoo Ylen haastattelussa, että Netflixin mainosstrategia on vastaus kovenevaan kilpailuun ja kuluttajien tarpeeseen etsiä taloudellisempia vaihtoehtoja.
”Suoratoistopalveluiden markkinat ovat kyllääntyneet, ja ihmiset karsivat taloustilanteen takia ylimääräisiä menoja”, Keinonen arvioi. Mediateollisuuteen perehtynyt tutkija uskoo, että mainosrahoitteiset tilaukset voivat olla Netflixille keino pärjätä markkinoilla, mutta kuluttajilla on myös mahdollisuus valita mainosvapaa versio. Nyt mainosversiota on isommassa mittakaavassa kokeiltu, ja se on toimivaksi havaittu, joten eiköhän se pian tule valikoimaan meilläkin. Jos kuitenkin haluaa parhaan mahdollisen katselukokemuksen ilman kaupallisia tiedotteita, niin täytyy vain toivoa, että kalliimpien tilausversioiden hinnat eivät karkaa käsistä.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä.