Kohtalon käyttäminen The Witcherin ensimmäisen tuotantokauden aikana yhdessä epälineaarisen tarinankerronnan kanssa luo mielenkiintoisen yhdistelmän. Osoitan tämän seuraavaksi käsittelemällä The Witcherin kolmea päähahmoa yksitellen.
GERALT
”Maagisen ajan loppuminen” viittaa aikakauden muutosvaiheeseen, jolloin taikuutta ja taikaolentoja vielä on löydettävissä, mutta ne ovat erillään sivilisaatiosta tai vain harvojen ja valittujen käytössä, koska muu kansa on unohtanut taikuuden tai olennot ovat siirtyneet ”vain” taruihin ja myytteihin, joiden totuuspohjaa kyseenalaistetaan.
Fantasiassa maagisen ajan loppuminen ei ole mitenkään uusi konsepti. Jälleen kerran jo Tolkien käsitteli kyseistä teemaa Taru sormusten herrassa mutta sitäkin enemmän Silmarillionissa, ja tätä perinnettä ovat jatkaneet muun muassa George R. R. Martin ja Robin Hobb.
The Witcher ei ole poikkeus tästäkään näkökulmasta.
Geralt on omassa maailmassaan hylkiö, mistä johtuen noiturit ovat ammatinharjoittajina vähenemään päin. Kuten monet sarjan hirviöistä, niin heitä tapaa enää harvoin. Geralt on siis kuolevan ammattinimikkeen edustaja, joka joutuu olemaan tekemisissä aivan erityisten olentojen ja taikuuden kanssa. Hän kuitenkin kohtaa jatkuvasti pelkoa ja epäluuloa ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä häntä.
Kyseenalaistaminen ja kieltäminen ovat inhimillisiä reaktioita, koska emme halua uskoa ja antaa liikaa painoarvoa asioille, jotka ovat maailmankuvaamme vastaan. Tämän lisäksi ihmisinä luotamme ainoastaan omiin aistihavaintoihimme. Sen takia monissa fantasiatuotoksissa paikallisen kapakan skeptinen väki ei usko taruolentoihin, koska he eivät ole itse henkilökohtaisesti käyneet taikavuorella kutittelemassa lohikäärmeen viiksikarvoja.
Pointtina on se, että Geralt ei halua, tai uskalla, tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa. Hän ei ole vuosiin kokenut yhteyttä kehenkään. Sen sijaan hän on saanut elämältä niin paljon turpaan, että ei usko mihinkään. Geralt sen sijaan vain ajelehtii työstä toiseen, kohdaten vaikeita ja monimutkaisia poliittisia tilanteita ja verikoston täyteisiä henkilöhistorioita. Geraltilla on ymmärrettävästi sarjan alussa vain välinpitämättömyyteensä, pettymyksensä ja oma moraalinen koodistonsa, jonka mukaan toimia.
Hän uskoo, että on parempi vain elää ja olla tekemättä valintoja, etenkään vaikeita valintoja (”valitse pienempi paha”), koska ne johtavat kuolemaan ja sydänsuruun. Ensimmäisessä jaksossa hän joutuu tappamaan vastikään tapaamansa traagisen naishahmon, Renfrin, joka on yhtä lailla kokenut vääryyttä. Tämä teko jää kummittelemaan hänen mielessään pitkäksi aikaa, koko sarjan ajaksi, koska syvällä sisimmässään Geralt haluaisi välittää maailmasta ja ihmisistä. Mutta koska hän on kokenut menetystä, sydänsurua, rasismia ja syrjintää sekä kuolemaa, hänen on helpompi vain kovettaa itsensä.
Tästä lähtee sarjan aikana usein kuultu lausahdus, että noiturit eivät mutantteina pysty tuntemaan normaaleja inhimillisiä tunteita. Väite ei oikeasti pidä paikkaansa, vaan kyseessä on ihmisten luoma myytti, jonka tarkoituksena on epäinhimillistää ja toiseuttaa mutanteiksi luodut noiturit.
Tässä vaiheessa Kohtalo astuu peliin.
Geraltin kohtalona on lopulta oppia välittämää, riskeeraamaan itsensä ja kietomaan oma hyvinvointinsa toiseen henkilöön – ja nuori cintralainen prisenssa Ciri on juuri oikea henkilö tähän. Noiturimme täytyy oppia luottamaan toisiin ihmisiin ja asettumaan jonkin asian puolelle, koska puolueettomuus tai välinpitämättömyys ei ole oikea tapa kohdata maailmaa.
Tästä hyvänä opetuksena toimivat toisen jakson tapahtumat, joiden aikana Geralt tutustuu ihmisiltä piilottelevaan haltiakuningas Filavandreliin. Saamme tietää haltiakansan kokeneen kovia ihmisten takia. Ihmiset ovat vastuussa haltiakansaan kohdistuneesta Suuresta Puhdistuksesta. Tämän kuultuaan Geralt jakaa myötätunnon sijaan omaa välinpitämättömyyteen nojaavaa elämänfilosofiaansa Filavandrelille.
Samassa jaksossa, mutta 60 vuotta myöhemmin, saamme kuulla Geraltin tekojen seuraukset. Cirin paetessa nilfgaardilaisia jahtaajiaan hän kuulee erään cintralaisen nuoren pojan kertovan haltijoiden kapinasta ja sodasta ihmisiä vastaan. Toisin sanoen Geralt ei edesauttanut neuvoillaan mitään, koska sama vanha vihan ja verikoston kierre jatkui. Kohtalo yritti asettaa Geraltin tielle mahdollisuuden vaikuttaa maailmaan, sen ihmisten ja muiden olentojen hyvinvointiin, mutta hänen asenteensa ei ratkaissut mitään. Se ainoastaan pahensi asioita ja kostautui jatkuvasti kertautuvana vihanpitona.
Jos emme piittaa maailmasta ja pyri muuttamaan sitä, niin mikään ei koskaan muutu, vaan samat vanhat kierteet toistuvat entistä pahempina.
YENNEFER
Yennefer syntyi epämuodostuneena, mutta hänen suonissaan virtaa taikuutta hehkuva haltiaveri. Hän pääsee perintönsä takia opiskelemaan velhoakatemiaan, jossa hänen itsepäisyytensä ja kunnianhimonsa muokkaavat hänestä mahtavan velhon. Kaikesta mahdistaan huolimatta hän ei ole päässyt eroon henkisistä arvistaan.
Yennefer saa valita itselleen uuden olomuodon epämuodostuneen kehonsa tilalle, mutta samalla hän menettää rituaalissa hedelmällisyytensä. Hän päättää muokata itseään, koska haluaa päästä itseään miellyttävämpään kuningaskuntaan. Vallanhimossaan hän valitsee Aedirnin valtakunnan Nilfgaardin sijaan, jolloin Nilfgaardin uskonnollinen fanaattisuus kasvaa, mikä johtaa Cintran kuningashuoneen kukistumiseen. On olemassa ennustus, joka ajaa Nilfgaardin hallitsijan etsimään Cirin käsiinsä.
Yenneferin mieliteot vaikuttivat melko suoraan hallitsijoiden välisiin suhteisiin. Tämän vaikutusvaltaisen aseman takia Yenneferiä voidaan välillisesti syyttää Cintran kukistumisesta. Hän valitsi eri hovin kuin mihin hänet oli aluksi määrätty. Kohtalolla oli taas kätensä pelissä, kuten sarja antaa ymmärtää.
Jos Yennefer olisi tyytynyt kohtaloonsa, Nilfgaard ei kenties olisi hyökännyt ja koko tapahtumaketju olisi jäänyt tapahtumatta.
Yennefer on itseasiassa The Witcherin ensimmäisen kauden mielenkiintoisin hahmo, koska hän pääsee kaikista aktiivisimmin vaikuttamaan omiin valintoihinsa. Hän ei ole perinteinen fantasiagenren naishahmo, joka on vain silmäkarkkia katsojalle. Yennefer on moniulotteinen, omat halut ja tarpeet omaava hahmo, mikä tekee hänestä täydellisen romanttisen vastaparin Geraltille.
Yenneferillä on Geraltin tapaan ”hällä väliä muista” -asenne, koska hänen on pitänyt pärjätä yksin julmassa maailmassa.
Hän himoitsee itselleen valtaa ja ihailua, mutta vasta Aedirnin hovissa toimiessaan hän tajuaa tavoittelemiensa asioiden turhuuden. Hän ei kaipaa elämäänsä pelkästään mukavuutta ja pintaliitoa. Tämän hän oppii yrittäessään pelastaa kuninkaan vaimon ja tyttären salamurhalta, mutta epäonnistuu verisesti.
Tapahtumaketju johtaa siihen, että Yennefer yrittää saada hedelmällisyytensä takaisin, hinnalla millä hyvänsä. Yennefer tarvitsee Geraltin tapaan jonkin oikeasti tärkeän ja merkityksellisen asian, jonka puolesta elää – tai kuolla – vaikka hän ei sitä itselleen uskalla myöntää. Tapahtumat ajautuvat ikään kuin Kohtalon ohjaamina siihen, että Yennefer käyttää aikaansa ja resurssejaan taikakeinon etsimiseen, jolloin Geraltin ja hänen tiensä kohtaavat.
Yennefer ei kuitenkaan ole valmis kohtaamaan Geraltia minään muuna kuin uhkana omalle egolleen, joten heidän välilleen syntyy on/off-rakkaussuhde. He tuntevat toisiinsa vetovoimaa, mutta koska molemmat ovat traumatisoituneita ja rikkinäisiä henkilöitä, niin eivät edes rakkauden tunnustukset riitä pitämään heitä yhdessä. Erään seikkailun päätteeksi he riitelevät ja eroavat.
Yenneferin tarina ei ole kuitenkaan päättynyt, joten Kohtalo johdattaa hänet takaisin yhteen oman menneisyytensä ja omien valintojensa seurausten kanssa. Nilfgaardista on muodostunut uhka kaikille kuningaskunnille.
Yennefer näkee ja hyväksyy vihdoin oman vastuunsa tapahtumista ja päättää liittyä taisteluun Nilfgaardia vastaan.
CIRIN HARHAILUT
Kolmen eri tarinan aikajanan seuraaminen helpottuu onneksi The Witcherin ensimmäisen kauden loppupuolella juonikuvioiden yhdistyessä. Cirin, Geraltin ja Yenneferin kohtalot on kiedottu yhteen tavalla, joka kiehtoo lukemaan Andrzej Sapkowskin kirjasarjan.
Ensimmäisen kauden perusteella Ciri vaikuttaa omaavan voimakasta taikuutta, joka purkautuu vihan purkauksissa hädän hetkillä. Tämä on luultavasti yhteydessä johonkin Suureen Kohtaloon ja maailmanlopun ennustukseen (yllätys, yllätys). Cirin yhteys fantasiagenren kliseeseen nostetaan mielenkiintoisesti esille ensimmäisessä jaksossa Mousesackin mainitessa, että on paljon nuoria tyttöjä, jotka lukittiin torneihin. Tämä Tähkäpää-klisee saa aivan uuden sävyn sarjan edetessä. The Witcher antaa ymmärtää, että naisia on vainottu heidän aitojen taikavoimiensa ansiosta, koska nämä taikavoimat ovat miesten mielestä uhka maailmalle.
Jos haluaisin hiukan kritisoida, niin Cirin pako nilfgaardilaisten ja uskonnollisen fanaatikon kynsistä on ehkä sarjan tylsin ja arvattavin osa. Cirin sivujuonet sisältävät paljon hyviä ideoita ja mielenkiintoisia elementtejä piilotetuista kuningaskunnista ja muodonmuuttajista, mutta itse hahmo jää ensimmäisellä kaudella hiukan yksiulotteiseksi.
Cirin tarinaosuuksissa kuitenkin nähdään paljon aineksia, jotka liittyvät samassa jaksossa nähtäviin muihin tapahtumiin tai sarjan laajempiin teemoihin, joten täysin epäonnistuneesta tarinankerronnasta ei ole kyse. Tämä vain todistaa, miten Geraltin ja Yenneferin hahmot ovat paljon mielenkiintoisempia, koska he muovaavat aktiivisesti omilla valinnoillaan tarinan kulkua.
Toisaalta on mahdollista, että Cirin tarinan on tarkoitus symbolisoida ensimmäisellä kaudella kohtalon seuraamista. Hänen kuoleva isoäitinsä kertoi Cirille, että tämän on ”etsittävä Geralt, koska se on hänen kohtalonsa”. Ciri oppi isoäidiltään, joka ei aiemmin korvaansa lotkauttanut kohtalolle, että on asioita, joita ei voi ohittaa.
Mitä olisi käynyt, jos Ciri ei olisi seurannut kohtaloaan? Olisiko Brokilonin metsässä sijaitseva valtakunta tuhoutunut Cirin valintojen takia?
Mitä tämä sarja tulee kertomaan kohtalosta ja ennustuksista?
ULJAS UUSI HUOMINEN?
Netflixin tuottamat ensimmäiset kahdeksan jaksoa olivat vasta alkusoittoa Geralt Rivialaisen seikkailuille. Sarja herätti minussa samoja tunteita kuin Game of Thronesin ensimmäinen kausi noin kymmenen vuotta sitten. Fantasia on genre, jota hyödyntämällä voi kertoa moderneja tarinoita, jos osaa tiedostaa ja hyödyntää vanhoja genrekonventioita.
Tiedostan ensimmäisen kauden olevan vasta esittelykierros varsinaiselle kasvutarinalle, joten kiitän Netflixiä siitä, että toinen kausi on jo tilattu. Toivottavasti koronaviruksen aiheuttama pandemia hellittää pian, niin pääsemme nauttimaan lisää Henry Cavillin muskeleista – ja tietysti miljoonista muista syistä.
Toivon tekijöiden pysyvän omalla tiellään ja luottavan omaan sanomaansa. Nähtäväksi jää, millaiseksi tarinankerronta muodostuu toisella kaudella. Muuttuuko sarja kronologiseksi? Miten se aikoo käyttää ennustuksia ja miten se ottaa esille kohtalon? Olin ensimmäisen kauden aikana kärsimätön näkemään Cirin ja Geraltin polkujen yhdistyvän. Halusin Geraltin ja Cirin kohtalon täyttyvän, joten toivoin tapahtumien kulkevan tiettyyn suuntaan, koska se tuntui niin luonnolliselta.
Tämä oli The Witcherin tarinankerronnallinen vahvuus. Tekijät ymmärsivät kuinka hyödyntää epälineaarisuutta tarinan rakentamisessa.
Tarinoilla on voima näyttää meille jokin suunta tai kiintopiste, johon voimme kiinnittyä tarinaa seuratessamme. Ennustukset ja kohtalot ovat yksi tapa näyttää mihin tarina katsojia vie. Tämä on sinällään vaarallista, koska se voi ennakoivasti poissulkea tiettyjä tekoja tai päätöksiä hahmoilta. Näemme lopputuloksen, joten kaikki sitä viivyttävät tai lopputuloksesta poispäin vievät polut tuntuvat tyhjäkäynniltä.
Voi olla, että Geraltin tehtävänä tulee olla eräänlainen sijaisvanhempi Cirille, joka taas omalta osaltaan joutuu kohtaamaan kyynisen maailman epäreiluudet, toimimaan hovin ulkopuolella ja löytämään oman paikkansa maailmassa. Geraltin pitää luultavasti yrittää löytää uusi tapa toimia ja kohdata vastuunsa ja – ensimmäisen kauden finaalista päätellen – myös menneisyytensä.
Toivottavasti sarjan kirjoittajat pysyvät tarkkoina tarinansa teemojen kanssa. Koska silloin The Witcher voisi olla fantasiasarja, jollainen Game of Thrones ei lopulta ollut.
Loppuun asti mietitty.
Ville Vuorio
LeffaHamsteri
