Tarvitaanko jo aikuisten vaipat, on kyselty useampienkin viime aikojen elokuvien kohdalla. Teattereihin on tänä vuonna tullut useita kolmituntisia ja reilusti sitä pidempiäkin elokuvia, kuten Christopher Nolanin Oppenheimer, Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon ja Ridley Scottin Napoleon.
Napoleonin kesto jää tosin teattereissa alle kolmen tunnin, mutta Scott suunnittelee Apple-tuotannolleen nelituntista tai jopa pidempää suoratoistoversiota.
Jättipitkät elokuvat eivät ole uusi asia. Hollywoodin kulta-aikana tuotettiin lukuisia neljän tunnin mittaa läheneviä eeppisiä valkokangasspektaakkeleita, kuten Tuulen viemää (1939), Ben-Hur (1959) tai Arabian Lawrence (1962). Tuolloin oli vielä tapana pitää elokuvissa väliaika, jota monet ovat nyt kaivanneet takaisin.
Jättimenestys Titanic (1997) sekä vuosituhannen alun Taru sormusten herrasta -trilogia toivat takaisin kolmituntisten elokuvien perinteen, joka jatkuu edelleen. Aivan viime vuosina pidempiä leffoja tuntuu ilmestyvän yhä enemmän, eivätkä ne välttämättä ole eeppisiä spektaakkeleita. Useimmat Marvel-sarjakuvafilmatisoinnit ovat olleet reilusti yli kaksituntisia. Viime vuoden The Batman oli melkein kolme tuntia pitkä. Viimeisin James Bond -seikkailu No Time to Die oli lähes kolmituntinen ja elokuvasarjan pisin. Jopa John Wick -elokuvasarjan neljättä osaa venytettiin lähes kolmeen tuntiin: se on yli tunnin pidempi kuin ensimmäinen osa!
Killers of the Flower Moon ja Napoleon ovat kiinnostavia erikoistapauksia, sillä niissä näkyy suoratoiston vaikutusvalta. Molemmat ovat Applen rahoittamia maineikkaan ohjaajan elokuvia, ja ne on yhtä lailla suunnattu suoratoistoon kuin valkokankaalle. Elokuvateattereille pitkät elokuvat ovat lipputulojen kannalta hankalia, koska yhteen päivään mahtuu vain rajattu määrä näytöksiä. Suoratoistoyhtiöille taas on sitä parempi, mitä kauemmin tilaajat pysyvät palvelun ääressä.
Scorsesen uralla Killers of the Flower Moon ei ole ensimmäinen tapaus tätä lajia. Jo vuoden 2019 mafiaeepos The Irishman oli Netflix-tuotanto – ja itse asiassa muutaman minuutin pidempi kuin Killers of the Flower Moon. Edes Scorsesen kaltainen legendaarinen ohjaaja ei ole saanut perinteisiä studioita rahoittamaan näin mittavia tuotantoja, mutta suoratoistopalveluiden intresseihin ne sopivat. Suoratoistotuotannot ovat tuoneet Hollywoodin kulta-ajan takaisin.
Elokuvien pidennetyt versiot ovat leffafaneille tuttuja jo dvd- ja blu-ray-tallenteista. Suoratoistossa tapaa ollaan laajentamassa entisestään. Warner-studio tuotti pari vuotta sitten erikoisversion Zack Snyderin Justice Leaguesta valtavalla budjetilla pelkästään HBO:lle suoratoistoon.
Toinen mielenkiintoinen esimerkki on Baz Luhrmannin vuoden 2008 elokuva Australia, joka on vastikään leikattu kuusiosaiseksi Disney Plussan televisiosarjaksi uudella nimellä Faraway Downs.
”Halusin tehdä uuden version Australiasta, koska suoratoisto on elvyttänyt jaksoihin perustuvan tarinankerronnan”, Luhrmann kertoi haastattelussa.
Elokuvateatteri ja valkokangas ovat edelleen pitkien elokuvien koti, mutta suoratoiston myötä maineikkaat ohjaajatkin ovat alkaneet arvostaa pienempää ruutua. Joidenkin mielestä se saattaa olla merkki elokuvataiteen rappiosta, mutta itse näkisin sen pikemminkin mahdollisuutena. Ilman näitä uusia tuulia emme ehkä pääsisi nauttimaan Scorsesen tai Scottin uusista visioista lainkaan.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä X:ssä: @JussiHuhta1a tai Blueskyssa: @jussihuhtala.bsky.social
Sarjan edellinen kolumni:
Sisältö on kuningas, vai onko? Netflix kasvaa kritiikistä huolimatta