Yritin tätä artikkelia varten miettiä ja etsiä romanttisen komedian genrestä trilogioita. Kovin montaa ei tullut mieleen tai vastaan etsinnöissäni. Toiminta-, fantasia- ja jopa komediatrilogioita osaan nimetä suorilta käsin useammankin tusinan verran. Mutta näin asiaa tarkemmin miettien, romanttisen komedian kolmen elokuvan kokonaisuudet vaikuttavat olevan oikeasti harvassa.
Esiin nousi Richard Linklaterin Rakkautta ennen -trilogia, mutta se luisuu enemmänkin romanttisen draaman puolelle. Menestyneeseen kirjasarjaan pohjautuva Fifty Shades -trilogiakin on kaikessa koomisuudessaan pikemminkin tahatonta kuin tarkoituksellista. Näin ollen Netflixin To All the Boys -leffojen ohella Bridget Jones -trilogia taitaa olla yksi harvoista romanttisen komedian kokonaisuuksista.
Tätä romantiikan ja komiikan pyhää liittoa juhlistaakseni päätin ottaa käsittelyyn elokuvat Bridget Jones – elämäni sinkkuna, Bridget Jones: Elämä jatkuu ja Bridget Jones’s Baby.
Ja kyllä – minuakin ottaa päähän trilogian päätösosan suomentamatta jättäminen.
1. luku – Ikisinkun päiväkirja
Bridget Jones – elämäni sinkkuna lähtee liikkeelle Bridget Jonesin (Renée Zellweger) uudenvuodenlupauksesta. Iänikuiseen yksinelämiseen, itsesäälissä vellomiseen ja huonoihin elämäntapoihin kyllästynyt neiti päättää pistää elämänsä raiteille heti vuoden vaihteessa. Romanttisen kiinnostuksen kohteina Bridgetin elämään astelevat hänen hemaiseva – mutta mulkeroksi paljastuva – esihenkilönsä Daniel Cleaver (Hugh Grant) ja perhetuttu Mark Darcy (Colin Firth). Bridgetin tukena ja turvana toimivat hänen vanhempansa ja läheiset ystävänsä. Löytääkö Bridget elämänsä rakkauden vai onko hänet tuomittu ikuiseksi sinkuksi?
Elämäni sinkkuna perustuu samannimiseen kirjaan, johon tuotantoyhtiö nappasi elokuvaoikeudet ennen kuin teoksesta tuli jymymenestys.
Helen Fieldingin teos lähti alun perin liikkeelle kolumnista, jota hän kirjoitti The Independent -sanomalehteen. Kirjailija ei kokenut halua kirjoittaa kokemuksistaan oman nimensä alla, joten Fielding loi Bridget Jonesin koomisen hahmon kanavoidakseen kolmekymppisen sinkkunaisena olemista ja elämistä. Suosiota kerryttänyt kolumni päätyi kustantamon aloitteesta kirjaksi Fieldingin identiteetin paljastuttua.
Bridget Jonesin päiväkirjan tarina on ajaton, koska se on käytännössä kierrätetty klassikkoteoksesta.
Fieldingin ei-niin-hienovaraisena innoituksena toimi Jane Austenin klassikkoteos Ylpeys ja ennakkoluulo aina herra Darcyn roolihahmoa myöten. Lisäkerroksen intertekstuaalisuutta tarinaan antoi BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo hittituotannosta ponnistanut näyttelijä Colin Firth, joka päätti toisintaa roolinsa Darcynä. Kaiken kukkuraksi elokuvasovituksen taustalla toimi myös herra Bingleyä näytellyt Crispin ”Helenin veli” Bonham-Carter.
Jane Austenin tarinarungosta ammentaminen ei kääntynyt Fieldingiä vastaa, koska hänen onnistui käyttää samoja raameja modernin kolmekymppisen naisen tarinan kertomiseen. Tarina naureskelee brittiläiselle yhteiskunnalle, tavoille ja kulttuurille, mutta ennen kaikkea moderneille arkkityypeille. Bridget on kaikessa empaattisuudessaan, myötähäpeässään, noloudessaan, hulluudessaan ja epätoivoisuudessaan äärimmäisen samastuttava päähenkilö.
Tuottajat etsivät Bridget Jonesin näyttelijää pitkään ja brittiyleisö oli erittäin skeptinen – jopa vihamielinen – yhdysvaltalaista Renée Zellwegeriä kohtaan pelkästään sen takia, ettei hän ollut britti. Elokuvahistorian aikana britit ovat lähes poikkeuksetta esittäneet menestyksekkäästi amerikkalaisia hahmoja ja omaksuneet roolihahmojensa aksentin, mutta amerikkalaiset eivät ole hoitaneet vastakkaista muodonmuutosta yhtä menestyksekkäästi.
Ymmärrän hyvin, mistä kaikki skeptisyys kumpusi.
Sama ilmiö toistuu kuitenkin yhä edelleen tänäkin päivänä. Sama kaava toistuu tunnettujen ja/tai rakastettujen kirjallisuuden ja popkulttuurin hahmojen roolituksessa. Emme huolestuneina faneina ole luottavaisia elokuvantekijöiden visioon, koska emme pysty käyttämään mielikuvitustamme. Jostain syystä emme osaa kuvitella, että näyttelijä tekisi työtään, ja pystyisi esittämään jotain muuta kuin mihin olemme tottuneet.
Jälkikäteen katsottuna kaikki tuo polemiikki vaikuttaa absurdilta, koska emme tietenkään voikaan nähdä ketään muuta Bridget Jonesin roolissa. Renée Zellweger laukoi roolissa täydellä teholla, ja roolisuoritus onkin vakiintunut – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – britti-ikoniksi.
Yhtään Halle Berryn voittoa väheksymättä Zellwegerin muodonmuutos oli Oscar-palkinnon arvoinen, jos Yhdysvaltain elokuva-akatemia osaisi yhtään arvostaa koomisia rooleja ja elokuvia.
2. luku – Onnellisen lopun jälkeen
Romanttinen komedia ei tietystikään olisi romanttinen, ellei Elizabeth Bennet tai Bridget Jones päätyisi yhteen herra Darcyn kanssa.
Mutta kuinka tarina voi jatkua onnellisen lopun jälkeen? Sitähän sanotaan, että tarina on aina onnellinen vain, jos se osataan lopettaa oikeassa kohdassa.
En oikeastaan tiedä, minkälaista asemaa Bridget Jones: Elämä jatkuu pitää tällä hetkellä hallussaan fanien keskuudessa.
Onko Elämä jatkuu jatko-osa, jota kaikki toivoivat, vai jätettiinkö se makaamaan ensimmäisen osan varjoon?
Minun on pakko myöntää, että lämpenin jatko-osalle vasta nyt viimeisimmän katsomiskerran myötä. En sanoisi, että Elämä jatkuu on hauskempi – tai välttämättä edes vähintään yhtä hauska – kuin edeltäjänsä. Mutta yllätyin positiivisesti siitä, miten kypsästi elokuva käsittelee onnellisen lopun jälkeen alkaneen parisuhteen alkua ja siitä kumpuavaa epävarmuutta.
Mark Darcy on upea ja täydellinen poikaystävä, mutta onni, ilo ja liika täydellisyys saa Bridgetin mielen laukkaamaan. Onko hän tarpeeksi fiksu Markille? Onko Markilla suhde kuvankauniiseen työtoveriinsa?
Yhteisellä laskettelulomalla epäluulot kasvavat, minkä lisäksi Bridget luulee olevansa raskaana. Paikkansa pitämättömäksi paljastuva uutinen saa Markin ja Bridgetin suhteen saumat rakoilemaan. Daniel Cleaver on myös edelleen kuvioissa mukana, kun hän ilmaantuu Jonesin työpaikalle – tällä kertaa matkailuohjelman juontajan roolissa.
Tässä vaiheessa nostaisin hattua mieskaksikolle Colin Firth ja Hugh Grant, jotka todellakin nostavat Elämäni sinkkuna ja Elämä jatkuu -elokuvat maasta taivaisiin. Firth nousi kuuluisuuteen BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulon myötä, ja käytännössä toisintaa roolinsa modernilla otteella hauskan itsetietoisesti. Mutta mielestäni Firthin kilpakosijaksi valittu Hugh Grant varastaa shown.
Grant nousi romanttisten komedioiden miespääosan esittäjien aallonharjalle elokuvien Neljän häät ja yhdet hautajaiset, Yhdeksän kuukautta, Järki ja tunteet ja Notting Hill myötä. Bridget Jones -elokuvat tarjosivat hänelle mahdollisuuden näytellä totuttujen roolien vastaisesti – ja Grant tanssahtelee Daniel Cleaverin roolissa vaivattoman upeasti!
Tajusin ensimmäistä kertaa sen, miten paljon jatko-osan tarina nojaa Bridgetin sisäisille peloille ja harhoille. Parisuhteeseen päätyneen ”ikisinkun” epävarmuudet värittävät hänen tulkintojaan ikävään suuntaan. Hän on niin vahvasti omassa epäilyksen kuplassaan, että Bridgetin oma asenne ajaa tarinan konflikteja eteenpäin. Jos elokuvan katsoo Mark Darcyn näkökulmasta, Colin Firthin tulkinta ei missään vaiheessa anna mitään signaalia, joka vahvistaisi Bridgetin luuloja.
Elämä jatkuu osaa hyödyntää subjektiivisuutta edukseen – ja Bridgetin onneksi asiat eivät lopulta ole niin huonosti, kuin ne hänestä aluksi näyttivät.
Yllättävältä kuin se kuulostaakin, nostaisin itse Bridget Jones: Elämä jatkuu onnistuneiden jatko-osien joukkoon. Leffa ei jatko-osana nosta panoksia tavalla, joka tekisi elokuvasta edeltäjäänsä verraten isomman kokoluokan teoksen. Tapahtumapaikat kyllä vaihtuvat, kun tarina kulkee Lontoon ja Yhdistyneen kuningaskunnan rajojen ulkopuolelle. Elämä jatkuu ei kuitenkaan unohda hahmojaan, ja elokuva onnistuu nostamaan Bridgetin epävarmuudet tarinan keskiöön, ja sitä kautta löytää parisuhteiden syvästä viidakosta uutta alaa tutkittavaksi.
Imperiumin vastaiskun tavoin se nostaa esille päähenkilön pimeimpiä pelkoja ja louhii niitä onnistuneesti.
Kaikista suruista, pettymyksistä ja peloista huolimatta tarina päättyy jälleen kerran onnellisesti. Bridgetin ja Markin yhteisellä tulevaisuudella on toivoa.
Kuinka tästä voisi enää tehdä kolmatta osaa?
3. luku – The English Language Title
Jotain perfektionistin vikaa minussa on, koska en voi sietää sitä, jos hyllyssäni olevat nimikkeet eivät ole linjassa keskenään. Maahantuojan tai levittäjän laiskuudesta tai anglismin kourissa pyristelevistä selkärangattomista trendeistä johtuen Bridget Jones -elokuvien (toistaiseksi) viimeinen osa jätettiin muotoon Bridget Jones’s Baby.
Olen yhtä pöllämystynyt kuin sinäkin, mutta yritetään hetki elää tämän tosiasian kanssa.
Bridget Jones’s Baby alkaa järkyttävällä tavalla: saamme tietää, että Bridget Jones on jälleen sinkku!
Suhde Mark Darcyn kanssa on kariutunut. Bridget istuu Daniel Cleaverin muistotilaisuudessa ja näkee Markin vaimonsa kanssa. Kriisin ainekset ovat jälleen kasassa, kun nelikymppinen, televisiotuottajana uraa tehnyt nainen juhlistaa taas jälleen kerran syntymäpäiväänsä yksin.
Bridget päättää ottaa sinkkuudesta kaiken irti ja päätyy musiikkifestivaaleilla yhden illan suhteeseen Jackin (Patrick Dempsey) kanssa. Mutta heti seuraavana päivänä Mark ja Bridget tapaavat toisensa ristiäisissä, joissa molempia on pyydetty kummeiksi. Mark paljastaa avioliittonsa on tulossa päätökseen ja vanha pari päätyy viettämään yönsä sängyssä yhdessä.
Bridget saa tietää olevansa raskaana, mutta tajuaa, että lapsen isä voi olla kumpi tahansa – uusi yhden yön tuttavuus Jack tai vanha kunnon Mark Darcy.
Aivan alussa Bridges Jones’s Babyn lähtötilanne herätti ristiriitaisia tunteita.
Muistan pohtineeni, että mitä idiotismia tämä nyt on? Miksi ihmeessä Bridget on mennyt eroamaan unelmiensa miehestä Mark Darcysta? Oma asenteeni saattoi vaikuttaa asiaan, mutta leffan alkupuoli tuntui minusta tosi väkinäiseltä. Mutta elokuvan edetessä juonellisten ratkaisujen syy selvisi: Bridgetin raskaudesta pitää saada sekä huumoria että hyvän mielen ihmissuhdedraamaa.
Bridgetin, Markin ja Jackin välinen kolmiodraama piti saada kukoistamaan ja noloja tilanteita syntymään. Tavallaan olin harmissani myös Daniel Cleaverin ja Hugh Grantin poissaolosta, mutta Patrick Dempseyn Jack Qwant tarjoaa täysin vastakkaisen roolimallin.
Siinä missä Elämä jatkuu -elokuvassa käytiin läpi ja louhittiin Bridgetin epävarmuuksia, Babyssä Mark Darcyn mustasukkaisuus pääsee vastavuoroisesti kukoistamaan. Menestyneen deittisovelluksen kehittäjänä Bridgetin haastatteluohjelmaan päässyt Jack toimi täydellisenä vastinparina Colin Firthin Mark Darcylle. Jack on komea, menestynyt, itsevarma ja huomaavainen mies.
Darcyn ja Qwantin kilpakosinta on varmasti monen naisen unelma: kaksi komeaa miestä, jotka ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja. Tavallaan Jack on mahdottoman tehtävän edessä, koska hänen oltava vakuuttava myös elokuvan yleisöä kohtaan. Jack pitäisi soveltua Markien tavoin Bridgetin puolisoksi, jos hän paljastuisi lapsen isäksi. Jack on oikeastaan Markia täydellisempi, koska hän ei osoita edes mitään mustasukkaisuuden merkkejä.
Deittisovelluksen kehittäjäguru on miesten roolimalli: hän on täysin valmis jättämään entisen elämänsä, jotta voisi pitää huolta Bridgetistä ja mahdollisesta lapsestaan.
Bridget Jones’s Babyssä kaikki pääsevät irrottelemaan. Zellweger, Firth ja Darcy vetävät roolinsa täydellisellä vakaumuksella ja asettavat itsensä likoon. Myös Oscar-voittaja Emma Thompson nähdään elokuvassa Bridgetin lääkärin roolissa. Hiljattain Suomea kehunut Thompson osallistui lisäksi myös elokuvan käsikirjoittamiseen.
Elefanttina huoneessa täysin elokuvan tarinan ulkopuolisena seikkana on Zellwegerin taipuminen Hollywoodin kauneusstandardeihin.
En laske tätä elokuvan tai näyttelijän viaksi. Kasvojen kohentaminen tai ehostaminen ei ole mitenkään uusi asia nuorekkuuteen pakkomielteisesti suhtautuvissa Hollywoodin piireissä. Ymmärrän paineen, koska Zellwegerin roolitarjoukset vähentyivät ja hänen statuksensa elokuvan päätähtenä hiipui 2010-luvulle tultaessa. Tässä ovat varmasti painaneet Bridget Jonesin, Chicagon ja Päämääränä Cold Mountainin vana vedessä ilmestyneet, mutta taloudellisesti heikosti menestyneet elokuvat sekä näyttelijän ikääntyminen.
Jopa Meryl Streepin kaltainen legenda sai 40 vuotta täytettyään heti tarjouksia noita-akan rooleihin, niin absurdilta kuin se tuntuukin sanoa näin jälkikäteen aikamme parhaimpiin lukeutuvan näyttelijän kohdalla. Streep on tehnyt mittavan uran 40 vuotisen rajapyykin jälkeen.
Näkisin mieluusti Renée Zellwegerin kaltaista lahjakasta komiikan taituria enemmänkin elokuvissa.
Joka tapauksessa Bridget Jones’s Babyn myötä trilogia ja samalla Bridgetin tarina saatiin päätöksen, kun erittäin hauskan raskaus- ja synnytysjakson jälkeen Bridgetin lapsen isäksi paljastuu Mark Darcy.
Ikisinkku sai lopulta itselleen perheen – ja sen pituinen se.
4. luku – Päiväkirjan viimeiset sivut
Bridget Jones palasi valkokankaille 12 vuoden tauon jälkeen.
Omat odotukseni olivat todella matalat kolmannen osan suhteen. Ymmärtänet hyvin, miten elokuvahistoria on ehdollistanut minut siihen, ettei kolmansiin osiin kannata ladata kovin suuria odotuksia. Spider-Man 3, Terminator 3 ja Kummisetä III nyt muutamina esimerkkeinä pettymyksistä trilogioidensa päätösosina.
Bridget Jones’s Baby voitti minut loppujen lopuksi puolelleen. Ajattelin kyynisesti kolmannen jatko-osan olevan vain studion aikaansaama pakollinen rahastus, joka mahdollistui vain huononlaisesti töitä saaneen näyttelijättären uran takia (samalla tavalla kuin Coppola teki Kummisetä 3 –elokuvan vain selviytyäkseen omista veloistaan). Yllätyin iloisesti siitä, miten sydäntä lämmittävä tarina paljastui ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen.
Miksi Bridget Jones -trilogia inspiroi minua juuri nyt? Kirjoitinhan 2023 vuoden puolella hömppäelokuvia ja niiden puutetta käsittelevän artikkelin.
Jos katsomme uutisia, maailma vaikuttaa palavan ympärillämme. Tosielämän tragediat, työttömyys, talousodotukset, leikkaukset, kansanmurhat, sodat ja jäätiköiden sulaminen eivät vala meihin uskoa tai toivoa tulevaan. ”Miehiset” ja ”vakavasti otettavat” draamat, trillerit, toiminta ja kauhuelokuvat kuvaavat usein sitä, miten yhteiskunnan järjestelmät, yritykset ja ihmiset ovat rikki – tämänkaltaiset elokuvat antavat aina odottaa kamalinta mahdollista lopputulosta. Kehenkään ja mihinkään ei voi luottaa paitsi kaaokseen ja kuolemaan.
Bridget Jones –elokuvat osoittavat hyvin, mikä hömppäelokuviksi ristityissä romanttisissa komedioissa viehättää: ne antavat meille toivoa. Hömppäelokuvat myös näyttävät, ettei itseä kannata ottaa liian vakavasti!
Samastun hyvin Bridgetin toilailuihin, koska koen itse olevani aivan samanlainen tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. En nyt ehkä välttämättä ole koskaan vahingossa pukeutunut puutarhajuhliin liian paljastavassa pupuasussa, mutta se onkin vain metafora kiusallisille sosiaalisille tilanteille.
Itsessäni asuu pieni romantikko, joka silloin tällöin haluaa välillä nauraa ihmiskunnan hölmöydelle, ja samalla uskoa ja nähdä hyvyyden potentiaali.
Meissä jokaisessa asuu pieni, nolo ja kiusallinen Bridget, joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää – halusimme tai emme.
Ville Vuorio
Leffahamsteri
