Kiyoshi Kurosawan ohjaama ja käsikirjoittama Cure on vuonna 1997 ilmestynyt psykologinen trilleri, joka edelsi niin sanottua japanilaisen kauhuelokuvan buumia 1990-luvun lopussa. Cure sai ensi-iltansa ennen Hideo Nakatan Ringua (1998), Takashi Miiken Auditionia (1999) tai Takashi Shimizun Ju-on: The Grudgea (2003).
Elokuva seuraa rikosetsivä Takabea (Kõji Yakusho), joka yrittää selvittää raakojen murhien sarjaa. Erikoisen murhatapauksista tekee sen, että jokaisessa murhassa on aina uusi tekijä, mutta metodi on sama: uhrien kaulaan on kaiverrettu X-merkki. Kaiken lisäksi tekijät kärsivät muistihäiriöstä eivätkä muista itse tekoa.
Cure muistuttaa pinnallisesti paljonkin trillereitä, kuten Jonathan Demmen Uhrilampaat (1991) tai David Fincherin Se7en – seitsemän (1995), mutta sisällöllisesti se ei muistuta niitä lainkaan.
Kurosawan unenomainen trilleri on pikemminkin kuumehoureinen eksistentiaalinen kauhuelokuva kuin perinteinen, sherlockholmesmainen poliisi-ja-roisto-tarina. Cure kysyy enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Itse asiassa suoraan sanottuna se ei edes halua antaa vastauksia – ja tämä heikkous on yksi elokuvan suurimmista vahvuuksista.
Moni nykykatsoja varmasti odottaa, että murhamysteerit ja -trillerit tarjoavat selkeän katharsiksen, jossa paha saa palkkansa. Henkisesti ja fyysisesti kärsivä etsivä ratkoo murhat mielenterveydensä, uransa, maineensa ja perhe-elämänsä kustannuksella. Universumi voi olla synkkä, mutta tunnelin päässä näkyy vertauskuvallisesti valoa, kuten Rust Cole (Matthew McConaughey) näkee True Detectiven ensimmäisen tuotantokauden lopussa. Nämä trillerit voivat myös tarjota ylemmyyden tunnetta kuvatessaan hulluja ja sadistisia murhaajia, joita katsoja voi paheksua.
Cure ei tarjoa mitään näistä.
Heti elokuvan alkumetreillä selviää, että murhien takana on entinen psykologian opiskelija Mamiya (Masato Hagiwara), joka saa hypnoosin avulla viattomat ihmiset murhaamaan läheisiään tai itselleen tuntemattomia ihmisiä. Mamiya saadaan kaikkien kauheuksien lopulta pidätettyä, mutta hänellä vaikuttaa olevan myös jokin kummallinen lähimuistin sairaus. Etsivä Takabe uskoo Mamiyan vain esittävän muistisairautta, joten hän päättää ratkaista tapauksen.
Miten Mamiya onnistuu hypnotisoimaan uhrinsa ja muuttamaan heidät tunteettomiksi murhaajiksi? Miksi murhatuilla henkilöillä on X-merkki kaulassaan? Mikä merkitys X:llä on? Kuka Mamiya oikeasti on? Onko hän edes entinen psykologian opiskelija? Mitkä ovat hänen motiivinsa?
Paitsi, etteivät nämä asiat koskaan selviä.
Mamiya on kuin märkä ankerias, joka aina luikertelee kysymyksistä pois vastaamalla niihin toisilla kysymyksillä. Käytännössä murhat eivät varsinaisesti ratkea. Etsivämme ja katsoja vain olettavat, että Mamiya hypnotisoi ihmisiä, mutta hypnoosia tai sen voimaa ei koskaan selitetä tai avata. Kurosawa tarkkailee kamerallaan useasti tapahtumia pienen välimatkan päästä. Voiko kyse olla hypnoosista vai jostain synkemmästä epäinhimillisestä, tunteettomasta vihasta tai turhautumisesta, joka pääsee Mamiyan laukaisemana valloilleen?
Mamiya on mielenkiintoinen antagonistinen hahmo, koska hän väistää perinteisen sarjamurhaajan arkkityypin täysin. Hän ei ole virnistelevä maanikko, vaan vaikuttaa täysin arkitodellisuudesta irrallaan kelluvalta, päämäärättömältä kulkijalta. Mamiya ei anna itsestään mitään ilmi. Vaikuttaisi ettei hänellä olisi lainkaan (tai ainakaan hän ei paljasta) mitään suurta suunnitelmaa, jota murhat toteuttavat. Hänen uhrinsa ovat sattumanvaraisia ihmisiä, joita hän on tavannut kuljeksiessaan Tokiossa ja sen läheisillä alueilla.
Mamiya käyttäytyy jokaisessa kohtauksessa kuin täysin kiinnostuksensa menettänyt teini, joka ei reagoi millään tavalla häneen kohdistettuihin kysymyksiin.
Cure herättämä epävarmuus tulee siitä, miten nämä normaalia arkea elävät ihmiset yhtäkkiä muuttuvat tunteettomiksi murhaajiksi. Voiko kuka tahansa tulla hypnotisoiduksi murhaajaksi? Teot ovat satunnaisia, eikä niissä vaikuta olevan mitään järkeä tai syvempää merkitystä.
Tarinan edetessä päähenkilömme, etsivä Takabe, alkaa hallusinoimaan skitsofreniaa sairastavan vaimonsa itsemurhasta, joten mies passittaa puolisonsa mielisairaalaan hoidettavaksi. Etsivä myöntää kahdenkeskeisesti Mamiyalle olevansa katkera vaimonsa sairaudesta. Kun Mamiya pakenee sellistään, Takabe löytää hänet hylätystä rakennuksesta ja ampuu hänet. Juuri ennen kuolemaansa Mamiya tekee sormellaan X-merkin Takabelle. Saako etsivä kohtauksen myötä itselleen Mamiyan hypnotisointitaidon?
Aivan elokuvan lopussa näemme, miten Takaben vaimo on viimeisin murhattu uhri, jolla on X-merkki kaiverrettu kaulaansa.
Kurosawa evää kaikki mahdolliset perinteiset vastaukset ja tarinalliset tyydytykset, joita katsoja voisi tämänkaltaiselta genre-elokuvalta odottaa. Pitkin elokuvaa Mamiya toistaa samaa kysymystä kaikilta tapaamiltaan ihmisiltään:
”Kuka sinä olet?”.
Hän toistaa saman kysymyksen kerta toisensa jälkeen.
”Kuka sinä olet?”
Kukaan elokuvan henkilöistä ei tiedä, mitä tuohon kysymykseen tulisi vastata.
Kuka sinä olet?
Kurosawan Cure tuo katsojan eteen kysymyksiä, joita emme uskalla kysyä itseltämme. Se turhauttaa, koska se ei suostu purkamaan tai pureskelemaan katsojalle mitään valmiiksi.
Ville Vuorio
Leffahamsteri
