”Lukeminen kannattaa aina”, sanoi Jörn Donner Suomalaisen kirjakerhon mainoksessa aikoinaan. Siitä on jo vuosikymmeniä, mutta lausetta käytetään yhä.
”Lukeva elämä on parempaa elämää”, siteeraa kirjailija Silvia Hosseini Helsingin Sanomissa Otava-kustantamon johtajaa Minna Castrénia.
On helppo olla samaa mieltä siitä, että lukeminen on hyödyllistä. Sen sijaan usein törmää ajatukseen, että katsominen ei välttämättä ole.
Televisiosarjojen ja elokuvien katsomista ei pidetä samalla tavalla kehittävänä kuin kirjojen lukemista. Aikoinaan television tuijottamista pidettiin jopa silmille haitallisena, sen lisäksi että se oli silkkaa ajanhukkaa.
Mutta eikö hyvän sarjan tai elokuvan katsominen voisi olla yhtä kehittävää kuin kirjan lukeminen?
Kirjallisuuden tutkija Harold Bloom kertoo kirjassaan Lukemisen ylistys, että luemme vahvistaaksemme omaa minäämme ja saadaksemme tietää, mistä se on aidosti kiinnostunut. Luemme suuria kirjailijoita siksi, että he tekevät elämän suuremmaksi. Lisäksi kyse on myös siitä, että lukeminen tuottaa mielihyvää.
Mielestäni hyvän televisiosarjan tai elokuvan katsominen voi antaa samanlaista tyydytystä ja olla yhtä kehittävää. Eikä sen tarvitse välttämättä edes olla kovin syvällistä tai vaativaa.
Kirjailija Joonas Konstig kirjoitti Ylen sivuille kolumnin, jossa hän antaa neuvoja kirjojen lukemiseen ja kertoo miten siitä voi saada enemmän irti.
Konstig neuvoo lukemaan kirjaa kuin Hullujen päivien tarjouskatalogia, ja tapaa voi hyvin soveltaa myös katsomiseen. Muuta henkilöhahmot ja tapahtumat kuin katalogin tuotteiksi.
Jos olisit Casablancan Ingrid Bergman, valitsisitko Humphrey Bogartin vai Paul Henreidin? Haluaisitko ystäväksesi Rillit huurussa -sarjan Sheldonin? Millaista olisi, jos Succession-sarjan patriarkka Logan Roy olisi isäsi?
Tällaiset ajatusleikit ovat paitsi hauskoja, ne auttavat lisäämään tunnesiteitä henkilöihin ja tapahtumiin. Aivan kuin itse eläisit sarjassa tai elokuvassa.
Toinen Konstigin neuvo on miettiä tapahtumat omalle kohdalle ja kuvitella itsensä mukaan. Millaista olisi joutua oikeasti Matrixiin tai odottaa tuhoavaa meteoria kuin elokuvassa Don’t Look Up?
Sarjaa tai elokuvaa voi katsoa sen enempää ajattelematta, ohimenevänä viihteenä, mutta tämänkaltaiset lisäpanostukset tuovat uusia tasoja katsomiseen ja kehittävät ajattelua.
Jopa päällisin puolin pinnalliselta vaikuttavat sarjat saavat uusia tasoja. Katsoin joulunpyhinä kaikenlaista hömppää, kuten Netflixin sarjoja Sillä silmällä ja Emily in Paris. Etenkin Sillä silmällä osoittautui suorastaan syvälliseksi, vaikka se päältä katsoen on pelkkää muotia ja sisustusta. Sarja avaa oikeasti uusia ajatuksia ja kehittää sielun sivistystä.
Emily on Paris -sarjaa taas on helppo haukkua pelkäksi kiiltokuvaksi Pariisista ja naureskeluksi ranskalaisille. Jos kuitenkin asettuu ranskalaisten asemaan, sen voi nähdä myös hupaisana osoituksena siitä, miten ulkopuoliset näkevät paikallisen kulttuurin.
Silvia Hosseini siteeraa Helsingin Sanomien puheenvuorossaan myös Olli Jalosen kirjaa Taivaanpallo, jonka päähenkilön mukaan lukeminen ei ole vain lukemista. Se on myös ymmärtämistä, ja se on pitkä tie.
Sama koskee myös katsomista. Aktiivinen katsominen voi vaatia vaivaa, mutta se tekee siitä myös paljon hauskempaa ja samalla kehittävämpää. Myös katsominen kannattaa aina. Varsinkin jos ymmärtää samalla jotain uutta. Eikä sen tarvitse olla kuin pieni oivallus kerrallaan.
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edellinen kolumni:
Tietoja pihdannut Netflix avaa verhojaan – ”Tätä voi jo kutsua tilastoksi”