Kohta 18

8.3.2012 08:42
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.03.2012

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä horjuvat kaverukset haaveilevat maagisesta syntymäpäivästä, jonka pitäisi tuoda vapaus oma-katto-omat-säännöt -filosofiaa tuputtavista vanhemmista. Sukupolvien välisessä, toisen kokemattomuudesta toisen itsekkyydestä johtuvasta empatiakyvyttömyydestä aiheutuvan kommunikaatiokatkoksen alle jää tosiasia, että ongelmaisten perheiden vesat ovat jo joutuneet aikuistumaan ennen aikojaan.

Tuoreiden, suurimmaksi osaksi kokemattomien nuorten näyttelijöiden rohkea heittäytyminen saa antamaan anteeksi ajoittaisen kankeuden ja itseään toistavan louhimiesmäisen kurjuudessa rypemisen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lopun surulliset ja aran toiveikkaat kuvat uhkaavat tuoda liikutuksen kyyneleen paatuneeseenkin silmänurkkaan.

Kohta 18 -elokuvan traileri


Filmtrailer.com